Nämä ryökäleet järkkäs mulle kyllä kunnon yllärin viikko sitten; en osannut odottaa mitään tämmöstä! Oli tosiaan se historiaan jäänyt päivä, jollon siirryin enemmän tai vähemmän virallisesti taas lähemmäs keski-ikää.
Me oltiin vähän aiemmin puhuttu, että käydään lasillisilla tässä jossain lähistöllä, koska kaikilla oli koulua seuraavana päivänä ja niin pois päin. Jollain tekosyyllä he kuitenkin seisoivat mun oven takana, enkä kyllä tajunnut asiaa kuin vasta silloin kun näin heidät kaikki laulamassa tuolla kadulla mulle.
Olin jo aloittanut omat herkutteluni hieman aiemmin hakemalla kaupasta jotain hyvää, ja siinä vaiheessa kun sain vieraita, olin jo aivan tajuttomassa koomaähkyssä siitä kaikesta mässäämisestä, mutta tuota suklaakakkua oli hieman vaikea vastustaa... Huomatkaa nyt nuo superhienot kynttilät ja kaikki, jotka sain puhaltaa! ;)
Sain myös aivan ihanaa postia: KIIIITOS Laura ja Mari ihanista korteista sekä kotipoppoo huipusta paketista; huolimatta mun parin päivän mässyputkesta ne mässyt katos vähintään yhtä nopeasti... Mikä nyt voiskaan voittaa Fazerin ja salmiakin?
Joo, ei tässä vielä kaikki. Seuraavana iltana treffasin mun ranskalaisia kavereita, näitä entisiä Vaasan vaihtareita. Anaëlle oli leiponut aivan taivaallisen hyvän suklaakakun (huom teema!), jota me sitten ahmittiin jonkun kirkon portailla kun puistot oli jo kiinni siihen aikaan illasta. Käytiin me myös juomassa vähän viiniä, jonka nimi oli La vie en rose. Kuinka ranskalaista!?
Mitä lähemmäs viikonloppu tuli, sitä lämpimämmäksi ilma muuttui. Mulla ei ollut torstaina koulua ollenkaan, joten päätin myöhäistää vielä mun esitelmän aloittamista ja lähteä etsimään ranskan verbikirjaa, jonka ope pyysi ostamaan. Gibert Jeunelta sen kuulemma sai paaaaljon halvemmalla kuin koulun kirjakaupasta. En nyt sanois ihan niinkään, mutta kierrettyäni 4 tuommosta monikerroksista "kirjaparatiisia" (kaupat oli teemoittain, kaikki samalla St Michelin aukiolla) en jaksanut enää protestoida, vaan ostin kirjan ihan kiltisti mun uudella ja ikiomalla ranskalaisella pankkikortilla!
Ranskalaisista pankeista on kyllä riittäny valittamista vähän kaikilla. Kuka ei oo monen viikon odottelun jälkeenkään saanut korttia, kuka on eksyny väärään "toimistoon" (niitä on oikeasti ihan jokaisessa kadunkulmassa..) ja kellä on väärät paperit mukana yms yms. Munkin piti käydä niiden juttusilla ainakin kolmena päivänä peräkkäin ja viimeisenä hätäkorttina käytin mun erääntyvää sähkölaskua, että ne vähän vauhdittais sitä mun tilin aktivointia. Iloiseksi yllätyksekseni huomasin, että mustahan oli tullut Mademoiselle Noora-Inkeri, ja myös mun vuokranantajan nimi oli kirjoitettu jokseenkin sinne päin. Mietin siinä, että mitenköhän täällä opetetaan ihmisiä lukemaan noin yleensä..? No joo, pikku vikoja. Pääasia on, että ne kirjeet löytää oikeaan osoitteeseen ja että se tili ilmeisesti toimii nyt.
Perjantain kunniaksi me päätettiin Lauran ja Jaronin kans lähteä La Défenseen tekemään halvemmat ja astetta massiivisemmat ruokaostokset. Me kirjaimellisesti seottiin niistä hinnoista ja varmaan siitä ihmismäärästäkin, että meidän pikku kauppareissu venyi yli kolmituntiseksi ostosmaratoniksi. Mun matkaseuralaiset eivät olleet etes syöneet mitään ennen sitä, joten me poikettiin tullessa supermodernin Mäkkärin kautta, jossa pystyi tilaamaan ruuat automaatista, jos halusi välttää jonottamisen. Loppujen lopuksi hekin tekivät niin, ja vaikka Jaron sai kolmesti huomauttaa väärästä ruuasta, he saivat mahansa täyteen ja me päästiin kotia päin.
Ja sivumennen sanoen, olen tällä hetkellä hyvin ylpeä kahvinkeittimen omistaja! ;) Kahvi on vaan onnettoman pienissä paketeissa täällä.. mitäköhän siroilua sekin on olevinaan.
Viikonloppu oli ja meni. Ulkona oli suunnaton helle ja mulla oli suunnaton stressi: ei hyvä yhdistelmä. Kirosin kaikki lomailijat ja vapaapäivän viettäjät kun käväisin sivistyksen parissa aamulenkkien verran; mua odotti kotona valtava tiiliskivi, "The Evolution of EU law". Tein lauantaina kompromissin ja painuin tuohon viereiseen puiston plänttiin pänttäämään, mutta sunnuntaina, joka kuulemma oli vielä kuumempi päivä, kului lujasti sisätiloissa kiroten ja manaten koko koulunkäyntiä ja typerää ideaa ottaa eka mahdollinen esitelmävuoro.
Onneksi Marcos oli kutsunut meidät kaikki illalla syömään. Hän kokkasi meille jotain brasilialaista ruokaa, jonka nimen olen jo - yllättävää taas - unohtanut. Me siis epävirallisesti jatkettiin taas "synttäriviikkoa" , niin kuin joku sen ilmaisi. Tuliaisina me vietiin meloneja, patonkia, viiniä ja Tropezienne-niminen kakku, joka näytti lähinnä valtavalta laskiaispullalta.
Ruoka oli ihan suunnattoman hyvää kaikilta osin, ja voin ylpeänä kertoa, että söin ihan varmasti eninten meistä kaikista! Kuulen siitä nimittäin vieläkin; arvoitus on, että montako palaa kakkua loppujen lopuksi oikeasti söin. Mun puolesta saa jäädäkin arvoitukseksi, menin nimittäin laskuissa sekaisin!
Tulomatkalla Laura huomasin Pink Tank-roskiksen ja halusi ehdottomasti kuvaan, koska on suunnaton pinkkifani. Marcos muuten asuu Bellevillessä, jossa mun käsityksen mukaan myös Edith Piaf eleli lapsena. Nykyjään katukuvaa hallitsi lukematon määrä kiinalaisia kauppoja ja ravintoloita sekä niiden seassa jotain afrikkalaisheimoja, jotka grillasivat maissia kadulla.
Maanantaina sain aamukahviseuraa Ronjasta ja Ronjan siskosta! Oli ihan hauska sattuma, että tytöt sattuivat olemaan viikonloppulomalla Pariisissa. Söin myös tuolloin mun ekan kroisantin täällä, naaammmm!
Heh, reilun viikon univaikeuksien jälkeen kohtasin sen suuren stressin tänä aamuna, kun vihdoin pidin sen mun esitelmän. Heräsin kuudelta aamulla harjoittelemaan sitä, että varmasti osaan sanoa kaiken kymmenen minuutin aikana. Kaikki vaikutti ihan hyvältä, kunnes menin luokan eteen ja jotain kummallista tapahtui. En vaan enää osannut sanoa mitään läheskään niin järkevää/loogista kuin olin kuvitellut osaavani. En oo ennen jännittänyt esitelmiä ollenkaan, mutta nyt meni vähän höpöksi. Voihan se olla, että kuvittelen pahempaa kuin mitä oikeasti tapahtui. Onneksi maailman loppu ei ollut mitään tuommoista, olis jääny harmittamaan.
Sen sijaan painuin koulun jälkeen Luxembourgin puistoon juoksemaan, joka on ihan varmasti mun yks ehdoton suosikkipaikka täällä. Satoi aika rankasti vettä, mutta mua harmitti koko ajan vähemmän. Taas riitti ihmisillä tuijottamista kun hullu tyttö juoksee kesävaatteissa sateella pitkin lätäköitä. Unohdin myös lenkiltä palattuani, että ruokakauppaankin mennessä pitäisi näyttää enemmän tyylikkäältä kuin uitetulta koiralta märissä lenkkareissa ja juoksuhousuissa, joten sain taas muutamat mulkoilut osakseni. Myivät kuitenkin ruokaa mulle! :)
Veikkaan silti, että tämä ilta on yksi mukavimmista pitkään aikaan: esitelmäressit on takana, kokkasin oikeen kunnon ruokaa ja satavarmasti löhöän ja laiskottelen tämän illan! La vie en rose..? Aina välillä! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti