maanantai 29. lokakuuta 2012

En vacances


 Nyt onkin päästy oikeen kunnolla lomailun makuun! Ensin täällä kävi muutamat kivat lomalaiset lämmittelemässä ja sitten mulla alkoi oma syysloma. Pariisiin sattui aika maukkaat kelit parin viikon sadeputken jälkeen, saatiin olla aika kuivilla ja jopa lämpösessä ja aurinkoisessakin säässä aina välillä. :)

Me käytiin myös paljon paikoissa, joissa en ite ollut vielä käynyt, esimerkiksi tämä Père-Lachaisen hautausmaa, jossa lepäilee aika monia suurmiehiä ja -naisia. Me etsittiin Chopin, Jim Morrison ja Edith Piaf, sitten loppui kunto ja piti lähteä lounastamaan!
 

 Täällä alkaa nyt olla ruska-aika aika lailla "loistossaan" siinä määrin, missä se on mahdollista. Osa puista on tosi värikkäitä jopa, osa vaan on luovuttanut ja pudottanut lehtensä, mutta yhtälailla ihan kivan näköistä. Tää hautausmaa oli kans melkonen nähtävyys, ei ollut haudat ihan linjassa tai missään muussakaan järjestyksessä, puhumattakaan samannäköisyyksistä. Oli jos jonkinmoista kopperoa, taloa, kiveä ja ristiä; joissain oli kiinalaisia, joissain kreikkalaisia kirjaimia jne.

 Tietysti meidän ohjelmaan kuului myös lukuisat metroajelut, illallinen latinalaiskorttelissa ja Louvre, jonne itsekin pääsin vihdoin ja viimein käymään! Meillä (lue: mulla) meinas olla vähän vaikeuksia kartan luvussa, mutta onneksi opasteita oli "tärkeimmille" nähtävyyksille, niin löydettiin mekin maalaiset ne helmet sieltä muiden teosten seasta!



 Mona Lisan ympärillä kävi semmonen kuhina, ettei meinannut sekaan sopia! Aivan kuin olis ollu jollain superbändin keikalla, sen verran intona tyypit napsi kuvia ja kurotteli näkemään tuota taulua!
 Kulttuuripläjäyksen jälkeen me paineltiin Hard Rock Cafe:hen evästämään. Sielläkään ei ole mulla tullut käytyä, joten nähtävää riitti - aivan niinkuin syötävääkin! Tietysti meillä kävi hyvä tuuri ja saatiin viereiseen pöytään lauma suomalaisia turisteja. ;)


Tahtia piti pitää melko kovana, että ehdittiin nähdä kaikki mahdollinen ja mahdollisimman erilainen. Pitänee ottaa opiksi, ettei musta varmaan ainakaan matkaopasta tulis kun väsytän mun omat turistit ihan puolikuoliaaksi näillä mun kierroksilla.. Excusez-moi! :/
Anyway, matka jatkui hamppareiden ääreltä Défensessä olevaan isoon ostariin, jossa jokainen shoppaili vähän sitä, mitä huvitti. Me käytiin äitin kans tarkastamassa erään sisustusliikkeen joulukoristeet. Oli muuten eka kerta kun näin jotain jouluun viittaavaa täällä - Suomessa ollaan jo kovasti edellä kuulemma! ;)

Tietysti vipa ilta huipentui Champs-Elyséelle, jossa pysähdyttiin juopaseen jotain lämmintä, meinasi nimittäin tuulla vähän kylmästi, aurinkokin oli jo ehtinyt laskea. Samalla vähän juhlistettiin Saaran ja Laurin 17-vee synttäreitä! :)





AMSTERDAM




 Perjantaina saattelin porukat taksiin ja muutaman tunnin päästä painelin itse yöbussiin, suuntana Amsterdam! Meidän piti lähteä isolla porukalla reissuun loman kunniaksi, mutta syystä ja toisesta meitä ei loppujen lopuksi ollut kuin kolme matkaajaa. Eipä siinä, sitähän pelataan niillä korteilla mitkä jaetaan! Noh, bussimatkan aikana ei ihan kovin montaa minuuttia tullut nukuttua, ehkä siksikin, että se oli tupaten täynnä, eikä tilaa ollut kovinkaan paljoa. Perille päästiin kuitenkin hyvästi etuajassa, ennen kuutta aamulla!


 Muutaman tunnin kärvistelyn, aamupalan ja lukuisten lisävaatekerrosten jälkeen me aloitettiin kiertely hyytävän kylmässä keskustassa, jossa oli vielä aika hiljaista. Meistä yksi oli kuitenkin ihan paikallisia, joten ei paljoa tarvinnut eksymistä huolehtia, riitti että seurasi johtajaa. :)
Dam Squarelle oli kärrätty oikein kunnon karnevaalit, siellä oli illalla melkoinen tohina päällä!



 Amsterdam oli kyllä aivan erilainen kuin mikään paikka, missä olen aiemmin käynyt. Talot oli kuin satukirjoista, tunnelma oli rento ja rauhallinen. Nää kanaalit oli aivan ihania pienine siltoineen. Tietty nää kuuluisat venetalot oli myös kuvaamisen arvoisia - on saanut melkoinen asuntopula olla kun on pitäny veneeseen muuttaa pysyvästi!
 Tietysti me oltiin kunnon turisteja ja vuokrattiin pyörät, käytiin kanaaliristeilyllä, Heinekenin entisellä panimolla ja tietysti matkamuistokaupoissa. Tuliaisia ja matkamuistoja kerääntyikin kassillinen mukaan, saapa nähdä miten onnistun roudaamaan kaiken kaman takaisin Suomeen sitten kun se aika koittaa...



 Pyöräkierros oli tosi kiva, me ajeltiin vajaa pari tuntia ympäri kaupunkia ja nähtiin varmastikin kaikki olennainen. Aurinkoisesta ilmasta huolimatta saatiin yksi raekuurokin niskaan, onneksi olin ottanut vettä ja tuulta pitävän takin mukaan; muuten kyllä olis saanut olla vähän lämpimämpiä kamoja mukana; mulla oli varmaan 5 paitaa päällekkäin ja silti meinas palella! :D Ehkä muutaman minuutin yöunillakin oli jotain tekemistä asian kanssa..



 Iltaisin me päästiin ihan paikallisten täyttämiin ravintoloihin, ja ruoka oli todella hyvää! Sainkin eilen illalla oikeasti keitettyjä perunoita ekaa kertaa yli kahteen kuukauteen, kuinka ihanaa! <3

 Toki meidän piti käydä myös kävelemässä punaisten lyhtyjen alueella. Mulla oli hieman hämmentävä olo, tytöt todellakin oli vähemmistö kaikkien turistimassojen keskellä! En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa, mutta se oli kuin olis ikkunaostoksilla ollut! Noh, tulipahan nähtyä - enkä tietääkseni saanut traumoja. :P

Tuolla alueella oli tosi paljon muutakin menoa ja turisteja oli yllättävän paljon. Musta oli aivan ihanaa kun ihmiset oikeasti osasivat puhua englantia; vaikka tähän ranskan mongertamiseen ja takkuiluun on jo suht tottunut, oli hassun helppoa asioida ihan vaan englanniksi tai vastaavasti välillä vaan odottaa, että asiat hoidettiin hollannilla!

 

 Näyttäis siltä, että hollantilaiset/amsterdamilaiset on hyvin ylpeitä Heinekenistä: siltä ei vain voinut välttyä. Me tehtiin myös kierros vanhalla panimolla, joka on nykyään täysin turisteille tarkoitettu paikka; pääsylippu tiivisti asian: Get experienced! Siellä oli historiaa, koemaistiaisia ja kaiken maailman "baareja" ja koloja, joissa sai pelata ja suunnitella mainoksia jne!
 Me nähtiin myös muutamia Jaronin kavereita, todella pitkiä ja mukavia hollantilaistyttöjä! Mulla on jättiläisolo Pariisissa, mutta Amsterdamissa tunsin itseni hyvinkin normaalimittaiseksi! Oli kivaa tutustua vaihteeksi taas uusiin ihmisiin ja kuunnella välillä hassulta kuulostavaa hollantia.

Tämän päiväisestä bussimatkasta ei käänteitä puuttunut! Kyle lähti omia reittejään Saksaan ja me huristeltiin Jaronin kans takaisin tuttuun ja jopa kotoisalta tuntuvaan Pariisiin. Matka kesti 2 tuntia kauemmin kuin tullessa, tietystikin ajankohdan takia, nyt oltiin liikkeellä keskellä päivää. Aluksi oltiin jopa etuajassa, mutta Brysselistä tuli valtavasti jengiä kyytiin, ja 10 minuutin tauosta tuli 40 minuutin paussi! Seuraava stoppi tuli heti Ranskan rajan jälkeen: 3 poliisisetää marssi autoon ja halus tarkistaa kaikilta henkkarit. Siitä syntyi tietty soppa, kun eräällä marokkolaismiehellä ei ollutkaan näyttää papereita, joten me muut kiltisti odoteltiin kun tätä herraa kuulusteltiin ensin bussissa, sitten poliisiautossa ja ties missä muualla. Me laskettiin, että könötettiin vähintään puoli tuntia siinä tien poskessa kun tämä eräs herra selitteli paperittomuuttaan. Ilmeisesti selitykset meni perille, kun jätkä asteli takaisin paikoilleen ja matka jatkui. Kuskin painava kaasujalkakaan ei auttanut, kun päästiin osaksi Pariisin iltaruuhkia, ja madeltiin 5 autoa rinnakkain teiden mennessä ristiin rastiin yllä ja alla.

Noh, loppu hyvin, kaikki hyvin! Kotona ollaan, ja täällä on ihanan "lämmintä" verrattuna sinne pohjoiseen. ;) Sain suomalaista puuroa ja salmiakkia massuun, niin oon taas täynnä virtaa koko päivän istumisesta huolimatta.



torstai 18. lokakuuta 2012

Hiljaista ja ahkeraa

 Aina välillä mietin näiden ihmisten motivaatiota opiskella aamusta iltaan. Maanantaina kävin tulostamassa mun press reviewn kirjastossa, ja siellä oli vielä seittemän jälkeenkin ihan täys tohina. Osasyy voi tietty olla se, että siellä ei ole päivisin vapaita paikkoja, osa porukasta joutuu kuulemma opiskella lattialla. Ite en oo sitä vielä päässy todistamaan, mutta voin hyvin kuvitella. Meitä on liikaa liian pienessä tilassa! Tätä kirjastoa sanotaan ihan syystäkin Mac-storeksi. Aloin tossa yks päivä miettimään, että onkohan SciencesPolla ja Applella joku sponsorisopimus, en oo missään nähny tällasta määrää omppuja kerralla...

Huomasin yks päivä, että kellolla ei oo oikeastaan juurikaan väliä minkään muun kanssa kuin sen, ettei myöhästy tunneilta. Mutta muuten jokainen päivä on luonu oman rytminsä, ainaki tässä mun arjessa. Tavallaan vois sanoa ettei oo rytmiä, mutta omalla tavallaan mulla on, ja se on aika hämmentävää. Viime vuonna en ois ikimaailmassa voinu kuvitella, että tekisin koulun eteen jotain sen jälkeen kun kirjasto meni kiinni, joskus ilta seiskalta viimeistään, mutta nyt se raja on venyny ja venyny myöhemmäksi. Ehkä se sitten kompensoituu aamuissa, heh...


 En voi uskoa, että ilmat lämpenee taas! On nin epätodellista voida kulkea ilman mitään villakamoja tähän aikaan vuodesta ilman, että palelis tai tuulis hyytävästi - ja aina vastaan. Eheei, täällä sokkeloitten seassa ei tuulikaan tunnu miltään. Ehkä mun täytyy alkaa tosissaan aistimaan sitä ja nauttimaan näistä olosuhteista ennenku palaan taksin tuuliselle länsirannikolle!

 Nää kuvat on maanantai-illalta ku käppäilin kotiin vähän pitemmän kautta. Tuo keltanen auto oli ihan tossa mun oven edessä. Jotenki aivan ihanaa vaihtelua näihin peugeotteihin ja sitikoihin! :)
Hahaa, Hollande ei oo mitenkään kovin kovassa huudossa täällä, ainakaan sen mukaan mitä oon käsittäny, mutta kovasti herra väittää pahimman olevan ohi tän kriisin kans. Tiiä sitten että uskoisko.

Onneksi lähdin vaihtoon muuten jo tänä vuonna, jos kerta Erasmukselta loppuu pian rahat! :O