Bienvenue à la Laverie!

Yllättävän näppärästi se viikko vierähtää kun pitää itsensä vauhdissa. Parhaat vauhdit saa kun lähtee aamulla ja tulee 12 tuntia myöhemmin takaisin. Sen jälkeen ei auta muu kuin toivoa, että kaapista löytyy jotain ruokaa ja ennen kaikkea herkkuja. Musta on jo reilun parin viikon aikana kuoriutunut varsinainen keksimonsteri; rouskutan kekuja aamuin illoin ja valitsen kaupasta lounaaksi sen salaattiannoksen, jossa saa suklaacookien mukana. En kuitenkaan ihan vielä ole sentään vajonnut paikallisten tasolle, että ahmisin pelkkiä keksejä aamupalalla, välipalalla ja iltapalalla. Välipalasta tulikin mieleeni: töissä eräs ranskatar voiteli yhtenä iltapäivänä puolitettuja patonginpaloja voilla ja nakkasi lopuksi leivän väliin rivin suklaalevystä. Meidän harkkareiden viaton kahvin- ja teenkeitto keskeytyi hetkeksi kun katselimme hänen touhujaan. Joku sitten sai kysyttyä, että mitä ihmettä hän tekee. Hän väitti tekevänsä perinteistä ranskalaista välipalaa lapsilleen, jotka pääsisivät pian koulusta. Hihitimme epäuskoista naurua, mutta hän ei vaihtanut selitystään, joten ei auttanut kuin uskoa tarina todeksi. Voi, jos itsekin olisi ala-asteikäisenä saanut suklaaleipää joka päivä koulun jälkeen kouraansa.

Eräänä päivänä olimme Kristiinan kanssa tutkimusmatkalla
Galeries Lafayetteen. Sitä ympäröivät kahvilat olivat sen verran
tyyriitä, että päädyimme syömään kuivia kanawrappejamme
Opéra Garnierin portaille, jossa valitettavan epävireinen
taiteilijan viritelmä lauleskeli rakkauslauluja
innokkaan opiskelijaryhmän laulaessa mukana.
Kuulimme mm. Macarenan kiinaksi, ellen ihan väärin muista.

Ranskalaiset elävät siis kunnon sokeritokkurassa läpi elämänsä: se alkaa lapsena viattomilla kekseillä, kaakaolla ja suklaaleivillä ja jatkuu nutellalla, hiukan erilaisemmilla kekseillä sekä tietysti croissanteilla ja pain au chocolateilla. Huipennukseksi he aloittavat viininjuonnin siinä viimeistään murrosikäisenä, joten avot. Täytyy kyllä todeta, että lapset, joita olen metroissa nähnyt, ovat olleet järjestään todella rauhallisia ja vaitonaisia, mikä puolestaan sotii aiempaa väittämääni vastaan. Liekö syynä sitten hyvä kasvatus tai jokin muu maata vavisuttava keino saada heidät hiljaiseksi, mutta ainakin se toimii. Täkäläiset lapset ovat muuten todella hellyyttäviä suurine suklaasilmineen ja kikkaratukkineen. Ehkä rauhallisuus kuuluu tähän valloittavaan ulkonäköön?

Lafayetten kattoterassi oli valitettavasti suljettu. Oikeastaan juuri näkymien takia kiipesimme kaikki seitsemän kerrosta ylös. Ei auta kuin tulla uudestaan....

Budjettimme riitti juuri macaroneihin, ja
omani olikin ehkä maukkain ikinä syömäni
macaron. Sen nimi taisi olla Sisilian puutarha.

Viikonlopun saldona jäi jälleen yksi suuren suuri rasti seinään: pyykinpesu itsepalvelupesulassa! Kadulle päin ne näyttävät juuri niiltä paikoilta, joissa murhaajat pesevät todistusaineistot pois vaatteistaan tai muuta yhtä karmivaa. Syytän täysin paikan kliinisen valkoista "sisustusta". Joka tapauksessa sinne meneminen hieman jännitti, joten päätimme Kristiinan kanssa ottaa asian yhteisenä elämyksenä ja sovimme tärskyt lähelläni sijaitsevaan pesulaan.

Valitsimme päivän taas parhaimmilleen nappiin. Avenue Secrétanilla (pesulaan ja metrolle mennessä yksi oleellisimmista teistä tässä alueella) oli juuri lauantaina joku katukirppispäivä, mikä tarkoitti sitä, että ihmiset myivät ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä kadun molemmilla puolilla, ja loput ihmiset töllistelivät myyntiartikkeleita koko tien leveydeltä. Yritin mennä Kristiinaa metrolle vastaan. Olin pakannut kolme suurta kassillista parin viikon pyykkejä mukaan. Astuessani kotikadultani pois ja nähdessäni väenpaljouden purskahdin nauruun -- kenellepä muullekaan tällaista sattuisi. Puolet matkasta luovin lihamassan keskellä, toisen puolen (hermoni menetettyä) harpoin autojen seassa. Tulomatka yhdessä oli vielä vaikeampi; ihmisiä on vain mahdoton ohittaa, varsinkin valtavien pyykkisäkkien kanssa. Lopulta pääsimme laveriehen ja saimme koneet pyörimään, joskin hieman sössin lakanoiden pesulämpötilojen kanssa. Lopputuloksena puhdasta pyykkiä ja ensimmäinen englanninkielinen keskustelu tällä alueella erään amerikkalaisen pyykinpesijän kanssa.

On ihan mahtavaa kun tällaisissa tilanteissa on seuraa, joka ymmärtää huumorin päälle!

Hieman kuvakaappausta lauantain kirppiskadusta.

Metroaamut ovat edelleen painajaismaisia. Ihmiset puskevat ja tönivät toisiaan mahtuakseen kyytiin. Ruuhkaisimmilla asemilla on metron ovia "suojelevien" turvaporttien lisäksi vielä henkilöitä, jotka sääntelevät ihmisten liikkeitä metroon ja sieltä pois. Yleensä olen itse päässyt hyvin massan mukana sulloutumaan sinne pieneen kapseliin, pidellen laukuista tiukasti kiinni. Piti oppia kantapään kautta, että reppuja ei todellakaan katsota hyvällä. Pientä kihelmöintiä luo se, kun mahdut kyytiin porukan viimeisenä ja jännität ovensuussa, jääkö tukkaa, takkia tai jotain muuta ruumiissa kiinni olevaa ovien väliin. On sekä huvittavaa että kammottavaa nähdä nenän eteen lipuva metro, joka on niin täynnä, että ihmiset ovat liiskautuneet huuruisia ovia vasten. Ensin se naurattaa, mutta pian sitä alkaa miettiä, että miten sinne sekaan saa sullottua itsensä -- töihin on kuitenkin ehdittävä ajoissa. En tiedä mitä tapahtuisi, jos täällä ei olisi metroa ja RER-junia.

Sunnuntaina kävin Vallée Villagessa, Pariisin ulkopuolella sijaitsevassa outlet-kylässä. Siellä oli edelleen paljon kalliita liikkeitä ja rikkaita aasialaisia... ja sitten minä, jonka jokainen kassi tarkastettiin turvamiesten toimesta moneen otteeseen. Ei minulla omastakaan mielestäni ole paljon rahaa, mutta kai köyhä opiskelijakin saa jotain ostaa. Ulkoministeriön matkustustiedotteen mukaan terrorismin uhka on edelleen korkein mahdollinen ja toimenpiteet sen mukaiset, joten ehkä sitten kaikkien muidenkin ostoskassit katsottiin läpi, jos he kävivät kysymässä bussipysäkkiä. Mene ja tiedä.

Perjantaina jätin salsatunnin väliin, sillä menimme elokuviin katsomaan Kesäkaverit! Kyllä vain, Finlande en 3 films -tapahtuma oli viime viikonloppuna, ja sen kunniaksi saimme katsella suomalaista leffaa ranskalaisilla tekstityksillä sekä nauttia viini- ja suklaatarjoilusta esityksen jälkeen. Mukana tilaisuudessa oli myös elokuvan ohjaaja, Inari Niemi, jolta sai esittää kysymyksiä leffaan liittyen. Paikalla oli suomalaisten lisäksi yllättävän paljon ranskalaisia!

Metrossa meiltä kysyttiin, olemmeko suomalaisia. Seuraava kysymys kuuluikin,
onko kaikilla suomalaisilla vaalea tukka ja siniset silmät. Yritimme kovasti vakuuttaa, ettei asia ole ollenkaan niin.

Jotta uskaliaat liikunnalliset kokemukseni eivät jäisi pelkkään salsakokeiluun, tänään osallistuin suurlähetystön pilatestunnille töiden jälkeen! Ohjaaja nauroi minulle päin naamaa: "Et taida puhua ranskaa kovin hyvin!? Ilmeisesti tämä on sinulle tosi vaikeaa!" "oui oui..." Mitäpä sitä kieltämään. :D Tunnin jälkeen pääsimme Maijan kanssa naisten saunavuorolle, ihanaa!!

Elämäni ensimmäinen Pariisissa syömäni pitsa.
Ei valittamista.

Päivän kieliharjoitukset olivat varsin tuottoisat: opin ruumiinosia ranskaksi ja tilasin pitsaa puhelimessa ranskaksi, koska netti ei suostunut ottamaan tilaustani vastaan. Parfait! Suosittelen kokeilemaan créme fraîchea pitsan pohjalle tomaattikastikkeen sijasta. Sain pitsareissulla myös uuden nimen: Mme Calinel. Ilmeisesti tavasin nimeni erittäin onnistuneesti tälle pitsapojalle.



Pääsiäistä odotellessa ja suklaata syödessä! Sitä onkin syytä odottaa, sillä suuntaan Barcelonaan lomapäivien viettoon, jess! Saatamme samalla juhlistaa äipän pyöreitä vuosikymmeniä..:) On kutkuttavaa saada koko porukka kasaan, en ole velikultaakaan nähnyt sitten joululoman.

À bientôt!

Sää on ollut viime päivien aikana melko epävakaista. Ensi viikolle on kuulemma luvassa vihdoin aurinkoa!

Vaikka en oo vaaleanpunaisen ystävä, nää puut saa luvan olla se poikkeus sääntöön.

Tässä on mun mielestä pieni kiteytys perus-Pariisista: kapeat tiet, kauniit talot, pieni puistonpläntti, metro, hienostunut leidi, vanhanaikainen pyörä (ja mies, hih) sekä semisti kosteahko ilta (senkin voi määritellä monella tavalla). Sitten on se ruma puoli, josta nyt ei täällä tarvi välttämättä niin lörpötellä; totuus on, etten uskalla kuvata sitä.

Saunassa oli hyvin rauhoittava, suomalainen maisema ja hyvät löylyt!

Pakokaasujen raikastamaa happea jaksamiseen

Kulunut viikko on tuonut toinen toistaan huolestuttavampia uutisia. Viikonloppu sähistiin saasteista Pariisissa, sunnuntaina oli aluevaalien ensimmäinen äänestyskierros, alkuviikosta uutisoitiin Lyonin lähellä sijaitsevan pikkukaupungin koulun rehtorista, jota epäillään kahden 6,5-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä/raiskauksista, ja sitten eilen uutispommina tämä lentoturma. Hiljaiseksi vetää.

Viikko alkoi omalta osaltani kuitenkin varsin positiivisesti: minulla on nyt kotivakuutus! Apujoukkoja Aleksi & Pauline käyttämällä löytyi yksi (1!!) firma, joka tarjosi alle vuoden vakuutuksia ja joka kaikeksi onneksi osoittautui ihan oikeaksi yhtiöksi. Kyllä, jänistin ja pistin ranskalaisen teräsmimmin soittamaan sinne, koska en enää jaksanut samaa sönkkäystä ja vieläpä puhelimessa. Enkä sitä paitsi saa käyttää työpuhelintani yksityiselämän ongelmiini, eikä minulla ole vielä edes ranskalaista, henkilökohtaista numeroa. Voi mikä vätys olenkaan.

Mulla on nyt myös nimellä varustettu "postilaatikko".
Ei muutaku postimiehelle hommia! :)

Metro oli ilmainen la-ma, mikä oli ihan viihdyttävää, sillä nyt vietän ensimmäistä viikkoani kortillisena julkisen liikenteen suurkuluttajana. Oi sitä fiilistä eilen aamulla, kun upouusi Navigoni kilahti soinnukkaasti, ja portit avautuivat maan alle! Navigon lataus ei olekaan sitten enää mitään lastenleikkiä. Korttia voi ladata vain tiettyinä päivinä tietyille ajanjaksoille: esimerkiksi viikko on maanantaista sunnuntaihin ja kuukausi on kalenterikuukausi, kuun ensimmäisestä viimeiseen päivään. Latauksen ajoituksessa on siis oltava äärimmäisen täsmällinen, jos mielii rällätä jatkossakin.

Julkisen liikenteen maksut poistettiin hälyyttävien saastepitoisuuksien takia. Ihmisiä varoiteltiin katujen näyttötauluilla välttämään ulkona liikkumista, mikäli terveydentila on ailahteleva (myös lapsia kehotettiin säilytettäväksi sisätiloissa). Autojen ajelua rajoitettiin rekisterikilvissä olevien numeroiden ja kirjainten mukaan. Tänä aamuna tuntui, että autoilijat aivan kettuilun riemusta olivat kaikki lähteneet omalla kaarallaan liikenteeseen tööttäillen joka käänteessä ja ajellen suoraan sanottuna vähän miten sattuu: metrolle mennessäni eräs pyöräilijä rysäytti auton kanssa pienen nokkakolarin, eikä autonkuljettaja ollut moksiskaan vaan jatkoi ajoaan pyöräilijän huutelusta piittaamatta. En tiedä, auttoivatko edellä luetellut toimet vai parina päivänä tiputellut sade, mutta saastepitoisuudet ovat nyt jo laskeneet hälyyttävältä tasolta keskitasolle. Seuraan tietoja joka aamu metron edessä käteeni jaetusta Direct Matin -laatulehdestä. ;) Hassua kyllä, saamieni tietojen mukaan kyseisiä rajoitteita on käytetty aiemmin vain kaksi kertaa: 1997 ja vuosi sitten maaliskuussa 2014, jolloin olimme Hannan ja Johannan kanssa täällä. Onnenpäivät ovat siis sattuneet kohdalleni jo kahdesti!

Mietin eilen, että kumpi voittaa tunnin lenkillä: juoksun vai keuhkoihin imemäni saastemassan terveysvaikutukset? Vastausta en ole löytänyt, mutta ei siitä lenkistä huono olo silti tullut.

Espanjan kuninkaan vierailuun oli varauduttu varsin näyttävästi. Lippuja liehui mm. Invalidilla, Champs-Elysées'llä (kuvassa) ja Elyséen palatsin lähistöllä. Näyttävä hevoskulkue jolkotti myös Suomen suurlähetystön edestä, joskin itse missasin sen muutamalla minuutilla. Joo, kyllä se harmitti. Vierailu keskeytyi sitten melkeen heti saman tien alettuaan, sillä samaan aikaan Alpeilla tapahtui kauheita. Liput liehuvat edelleen paikoillaan.

Viikonloppu oli ihana! Lauantaina vietimme harkkariporukalla iltaa Heidin luona Bois Colombessa; jännitysmomenttina alueella tehtiin raidetöitä, joten tutustuimme Pariisin lähiöiden junabussiverkostoon varsin viehättävällä tavalla. Matka meni erinomaisen hyvin, niin kuin koko ilta. Vierailevana tähtenä oli Heidin poikaystävä JP. Ihana emäntämme oli leiponut yllärinä korvapuusteja, joita sitten tuli mussutettua ihan kaksin käsin, kunhan ensin selvitti patongit, juustot ja muut mässyt pois kuljeksimasta. Panostimme viinin laatuun ja ostimme jopa viiden euron pulloja! Ranskalaisten viinipullojen etiketit ovat kaikki samanlaisia: kuvassa on viinitilan pääkartano, linna tai muu vastaava edustavaksi tarkoitettu rakennelma. Kuulemma etiketin rakennuksen ikkunoiden määrä vaikuttaa viinin laatuun (luotettavaa tietoa suoraan suurlähetystöstä). Pitänee ensi kerralla katsella taas vähän tarkemmin. Ehdin jo tuskastua siihen, että täällä ei voi valita pulloa helposti etiketin perusteella.

Bussipysäkin etsiminen nälkäisenä La Défensessa ei ollut mikään maailman helpoin haaste, mutta pienillä avustuksilla löysimme perille, lähes valmiiseen pöytään!

Maija & Kristiina

Heidi & JP

Sunnuntaina paistoi aurinko, joten tein muutaman tunnin marssin, osaksi vanhoille kotikulmille ja osaksi ihan uusille alueille. Tunnelma oli ihanan rento (paitsi Notre Damen lähistöllä, jossa ei mahtunut hengittämään): ihmiset olivat todellakin kaikki ulkona nauttimassa autottomasta ja kiireettömästä sunnuntaista. Täällä on muuten huomiota herättävän paljon skeittaajia ja potkulautailijoita... ovatkohan ne tulossa takaisin muotiin?

Viimein pääsin Shakespeare & Company'lle.
Wau, mikä lukutoukkatunnelma!

Village St Paul eli enimmäkseen
antiikkia ja taidetta myyvä keskittymä Marais'lla.

Aurinko lämmittää jo, kunhan ei tuule!

Kilo shop, jossa myydään vintagea eli kierrätystavaraa kilohinnoilla.

Canal St Martin osoittautui tosi kivaksi paikaksi, joka kaiken lisäksi on ihan kivenheiton päässä kotoa.
Tänne pitää tulla hengailemaan, kunhan sää vähän lämpenee!

Canal St Martin

Canal St Martin. Hauskaa, että toiset ovat toppatakeissa ja toiset suppailevat..

Hiirenkorvia alkaa näkyä enenevissä määrin siellä täällä, mutta nämä kukat ovat jo täysin riehaantuneet!

St Germain des Prés -- ajoin tänne metrolla ihan vaan siksi, että kuulisin kuuluttajan kuuluttavan pysäkin nimen.
Yksi suurimpia suosikkejani ranskan äännähdyksistä!

Ihmiset todella osaavat paistatella päivää 

Pikku tauko töistä ja flyygelin testausta.

After work hyytävää sadetta vastaan

Hevit voi kerätä myös paperipussiin... :)

Nää valkoset kukat näyttää siltä, että olis lunta oksat täynnä.

Tänään kotiin tullessani metron edessä oli kirjatori. En voinut vastustaa halpaa suklaashokkikirjaa, ja ostaessani sitä myyjä tiedusteli, olenko saksalainen. Vastasin olevani Suomesta. "Aaaaah Finlande!! Tiedän suomalaisia, Jari Litmanen ja Mikael Häkkinen!!" "Heh, ouii et Kimi Räikkönen, eikö vaan?" "Joo! Onko Suomi kovinkin lähellä Ranskaa?" "No eipä oikeastaan. Se on Ruotsin ja Venäjän välissä." "Entäs onko se Tanskan naapuri?" "No ei se ihan ole." Myyjän silmät laajenivat mainitessani Venäjän ja hän kysyi vielä, puhummeko Suomessa paljon venäjää. Hämmentävän viattoman keskustelun jälkeen ei voinut kuin hymyillä ja lompsia kämpille kainalossa opuksen verran intensiivisiä suklaareseptejä, noms!

Vakuutus-sagan aloitusosa salsan perusaskelin

Sarjassamme ranskalaiset lait perehdymme tänään vuokrasopimusten ihmeelliseen maailmaan.  Tai no, oikeastaan niihin on pitänyt perehtyä tässä jo jonkin aikaa. Virallisen Ranskan lain mukaan vuokrasopimus tulee tehdä vuodeksi; poikkeuksena Pariisissa opiskelijat, joille voidaan tehdä 9kk sopimus yliopistollisen kalenterin mukaan eli syksy-kevät.

Aluviikosta oli hyvin keväistä: lämpötila lähenteli pariakymmentä astetta.
Loppuviikosta olikin sitten taas yhtä harmaata ja viileää kuin tänne tullessani.

Vuokrasopimukseni tehtiin vuodeksi ehdolla, että sen saa irtisanoa aiemmin, mikäli muuttaa maasta pois, voilà. Minun tulee luonnolliseti myös hommata kotivakuutus, mikä ei ollutkaan niin pala kakkua kuin luulin. Eräs kaunis päivä rynnin töistä päästyäni samaan  vakuutusyhtiöön, jonka asiakas olin 2012. Ehdin minuuttia ennen sulkemisaikaa sisälle ja ystävällinen herra otti mut vielä vastaan. Selitin tilanteeni ja herran hymy hyytyi: "Mais non madame, myönnämme vakuutuksia vain vuodeksi tai sitä pidemmiksi ajoiksi. Emme ole mikään lyhytaikaisia vakuutuksia tarjoava yritys, pyyntönne on mahdoton. Pas possible." Sössötän takaisin, että viimeksi sain alle vuoden vakuutuksen teiltä ja homma toimi vallan hyvin. Herra katsoo tietojani ja toteaa, että vakuutukseni ei ole koskaan päättynyt.

Lonksuva leukani valehtelematta läsähti sille valkoiselle pöydälle tämän kuultuani. Olin varma, että silloin solmivani sopimus piti päättyä itsestään. Jälkeen päin ajateltuna kielimuuri oli suhteellisen jykevä siihen aikaan, joten ehkä emme vain olleet ymmärtäneet toisiamme. Joka tapauksessa, olen ilmeisesti velkaa tälle yhtiölle. Minut kuitenkin saatettiin lafkasta ulos ilman mitään lisälaskuja tai muita vaateita, ja toivoteltiin hyvät illanjatkot. Ei kai siinä sitten.

Kuluvan viikon ehtoot olen kuluttanut pläräämällä netistä muita vakuutusyhtiöitä, mutta viesti on kaikissa sama: kotivakuutus myönnetään vähintään vuodeksi ja piste. Monenmoista laskelmaa, tarjouspyyntöä ja operaatiota myöhemmin en viisastunut yhtään. Lauantaiaamuni ratoksi piipahdin vielä erään toisen yhtiön konttorissa kyselemässä samaa asiaa. Vastaanotto oli hitusen lämpimämpi, mutta periaate pätee: vakuutusta ei myönnetä jos aion heti katkaista sen. Tilanne siis elää edelleen ja hermoni kiristyvät pikku hiljaa. Aleksin googlaustaitojen avulla löytyi ehkä jotain, joka pitää vielä tarkistaa oikeaksi lafkaksi. Pffff...

Ei tässä silti ole vielä ihan tolkuttomasti surettanut tai ahdistanut. Ranska on Ranska ja se ei muutu miksikään hiuksia repimällä. Tällä viikolla on tapahtunut kaikkea muutakin.

Melkein kokeilin tätä, ihan vaan ton
kuvan takia!

Maailma on totisesti pieni. Huomasin, että Suomen Unesco-edustuston harjoittelija on minulle vanha tuttu Lyskalta: Kristiina! Me sitten treffasimme eräs ilta Villettellä illallisen merkeissä ja juttua riitti! Tietämättämme opiskelemme samaa alaa ja muutenkin kuviot ovat olleet suht yhtenevät -- piti vain tulla Pariisiin, että löytäisimme toisemme uudelleen. Tästä tulee niin huippu kevät!

Belushi's:ssa oli jaliksen katsojia, hengailijoita ja me pälättäjät,
jotka tarjoilija heti tunnisti suomalaisiksi, whatttaaahh..
Kristiinan vasemmalla puolella kanaali ja oikealla leffamainoksia.
 Niin, ja random tyyppejä.

Paikalla saattoi pelata myös beerbongia, bilistä ja muita pallollisia
seurapelejä. Hox pöydän isänmaallisuus. Ah.

@Belushi's

Ajattelin kertoa harjoittelustani tarkemmin vähän tuonnempana kun kuviot selviävät kunnolla. Tähän asti voin vain todeta, että OECD:ssa homma pyörii erittäin suurten kysymysten äärellä ja että se vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Virkamiehiltä vaaditaan valtavasti asiantuntemusta useilta eri aloilta -- en edes tiedä, miten niin paljon superälykkäitä ihmisiä on saatu yhteen paikkaan!

Tässä harkkapaikassa harjoittelijat eivät keitä kahvia muille kuin itselleen,
 nappia painamalla. ;)
Pienen säädön jälkeen sain ikioman laatikollisen kapseleita!
Ehdin jo hätääntyä kuukauden kahvittomuudesta ja varasin itselleni
lämmintä suuvettä eli vihreää minttuteetä. Pelko oli onneksi aiheeton,
mutta nyt on valinnanvaraa!

Noh, minähän yhtenä OECD:n "työntekijöistä" kuulun tiettyjen etuuksien piirin, hehheh. Ensimmäisenä päivänä eräs ranskalainen leidi edustustostamme esitteli minulle OECD:n päämajaa ja reittiä sinne. Hän myös opasti minut rekisteröitymään työntekijöiden eräänlaiseen järjestöön (tai kerho, mikä lie), joka järjestää vapaa-ajalle tapahtumia jäsenilleen. Jäsenyyden myötä sain naurettavan halvan kuntosalikortin, ja nyt perjantaina päätin räväyttää ja lompsin töiden jälkeen salsatunnille!

Tällä taikalätkällä pääsee
jännän äärelle!

Siinäpä vasta kokemus, taas. Ainut raapaisu salsan perusaskeliin minulla on ollut muutamilta zumbatunneilta, joten varustauduin huolellisesti ottamalla mukaani jumppavaatteet, koska niinhän Suomessa jumppaan mennään. Tunti alkoi ja meitä oli kolme muijaa ja kolme miestä, joista luullakseni ainakin kaksi olivat opettajia. Pääopettaja oli käsittääkseni Karibian suunnalta, sillä mainoksessa mainittiin mm. puertoricolainen salsa. Vauhtia siis riitti!  Kaikeksi onneksi porukkaa valui hiljalleen tunnin kuluessa mukaan ja tunnelma keveni hiljalleen. Tässä kohtaa huolellinen treenivarustukseni alkoi kostautua hiukan väärällä tavalla: muut osallistujat olivat puvut ym. siistit työvaatteet tai farkut päällä, ja minä raukka kiljuvan neonvihreässä topissani olin kuin valtava huutomerkki muiden seassa. Muilla naisilla oli korkokengät, mulla salitennarit. Kaiken lisäksi koko porukassa oli ainoastaan yksi tai kaksi miestä, jotka olivat minua pitempiä, eli todellakin olin se jättiläiskirahvi. No ei se mitään. Ihmeekseni huomasin, että loppua kohden kaikki hymyilivät ja olivat silmin nähden rennompia kuin aluksi. Lopulta sali oli täynnä väkeä ja tamppasimme sekä yksin että pareittain ringissä. Saatan harkita jopa osallistumista uudelleen. Tico tico. Nyt en enää unohda, ettei salsa ole jumppaa.

Päätin kävellä töistä OECD:lle salsaamaan, sillä aikaa oli tarpeeksi. Lyhin reitti kulkee nätisti pahimman turistirysän vierestä perjantai-iltapäivästä, mikä nautinto! Auringonpimennystä emme nähneet, koska pilvet olivat päättäneet toisin. Iltapäivästä aurinko paistoi jo täydeltä terältä; valitettavasti valtava saastemassa blokkasi säteet, jotka olisivat tehneet terää tälle kalkkunanaamalle.

Töissä puhuivat, että koulussa auringonpimennykseen varauduttiin perumalla kaikki liikunta- ja välitunnit ja pitämällä ikkunoiden "rautaesiriput" alhaalla, etteivät lapset vain vahingoittuisi. Asiastahan voi olla montaa mieltä, mutta suomalaisäidit tuhahtelivat moiselle ja olisivat toivoneet päinvastaista suhtautumista, jotta lapset kiinnostuisivat esim. tieteestä ja luonnonilmiöistä jo pienenä.

Samassa rytäkässä koeajoin myös aiemmin mainitsemani kuntosalin joka oli supersiisti. Siis suorastaan kiiltävä. Joka nurkassa oli ruiskepullot ja paperit, jotta laitteet sai siivottua kätevästi hikoilun jälkeen. Ovessa huomautettiin kenkien puhtaudesta sekä asianmukaisesta vaatetuksesta -- pyyhe oli pakollinen. Taustalla soi rentouttavan kevyttä jumputusta ja mikä parasta, paikalla oli lisäkseni vain muutama ihminen. Lopussa sain koko salin itselleni... siinä vaiheessa kyllä lähdin melko pian itsekin pois. Ajatus tyhjästä ja kolossaalisesta päämajasta hiukan värisytti, enkä halunnut laukaista mitään hälyytystä tai muuta pientä kivaa perjantai-illan ratoksi.

16. kaupunginosaa. Oikealla aitojen takana OECD.

Illaksi suuntaan illanistujaisiin Bois Colombeen. Madame Fortuna on meidän puolella, sillä kaikki julkinen liikenne on ilmaista saasteiden takia! Kynnet ovat taas punaiset; kiitos Mari ihanista ja koheltajankestävistä kynsilakoista!

Buttes Chaumont'n kahvila-ravintoloita (alla toinen). Puistosta lisää sitten kun lehtiä on puissa.

Lenkillä uskaltauduin Périphériquen tuolle puolen ja löysin torin sillan alta: Marché sur l'eau.

Crazy eyes...

Parc de la Villettessä on polkupyörätaidetta vuodelta 1990.
Tekijöinä Claes Oldenburg & Coosje van Bruggen

La Géode heijastaa kivasti pilviä

Kolea sää näkyi katukuvassa, mikä miellytti mua hitusen.