One more time...

... en voi uskoa, että oon taas täällä! Niin villiä ja hullua ja hauskaa ja outoa ja kaikkea tämmöstä samaan aikaan. Siispä päätin jatkaa myös kuulumisten päivittelyä täällä, kun kerran pohja oli jo valmiina, eikä teema juuri liiemmin ole muuttunut. Nyt päätin jättää jo läpikäydyt turistirysät sikseen ja pyrkiä löytämään uusia jännittäviä paikkoja ja juttuja. Luulis onnistuvan?

En vaan pääse näistä äkkikuolemaseinistä yli <3

Kevään ekoja kukkia!

Kaikki alkoi tammikuun sillä paremmalla puolella, kun päätin hakea harjoittelupaikkaa Suomen pysyvästä edustustosta OECD:ssä. Yllätyksekseni sain jonkin ajan kuluttua puhelinsoiton, jossa hoitui haastattelu, ja puhelusta reilua viikkoa (ja miljoonia perhosia mahassa) myöhemmin sain kuulla tulleeni valituksi kyseiseen paikkaan. Voi sitä riemun määrää. Siitä alkoi armoton paperisota ja asioiden järjestely, joka viimetipan tytölle sujui yllättävän sutjakasti.

Mietin tänään metrossa, että tsiisus, olin viikko sitten vielä Vaasassa pakkailemassa astioita banaanilaatikoihin Hannan kanssa. Sen jälkeen ruletti on pyörinyt aika vauhdilla. Täytyy tässä kohtaa sanoa, että mulla on maailmankaikkeuden paras iskä, joka aina on muuttamassa mua ja mun kamoja ees taas, ja aina viemässä mua ennen sianpieremää esim. lentokentälle. Ja tietty mama, joka pesi konekaupalla pyykkiä, jotta pääsisin reissuun haluamani kamppeet mukanani, ja jotta voisin keskittyä purku- ja pakkausoperaatioon. Kiitti vielä <3

Noniin, asiaan. Oon ollut täällä vasta muutamia päiviä, mutta silti tuntuu aika kotoisalta. Lähtö ei jännittänyt ollenkaan, eikä oikeastaan harjoittelun alkukaan.. tiedä sitten johtuneeko siitä, etten liiemmin ehtinyt jännittymään moisista. Muutamassa päivässä ehtii sattua kaikenlaista. Verraten viimekertaiseen asumiseen Pariisissa, tää reissu on päihittänyt sen jo aika monessa kohtaa.

Mairie du XIX eli "alueeni" kaupungintalo.
Lauantaina etsin erästä katua ja hortoilin tässä edustalla
juoksukamat päällä.
Kuinka ollakaan, pölähdin keskelle hääjuhlallisuuksia.
Ne tuijotukset ja huvittuneet ilmeet..... 

Tässäpä mun petit studio, ihan "pakasta vejetty"
niinku kuomaseni Jenni sanois ;)

Asun nyt ihan eri puolella Pariisia eli 19. kaupunginosassa, joka sijaitsee koillisessa näin peruskoulun maantiedon osaamiseni varjolla arvioituna. Muutaman päivän töllistelyn perusteella täällä asuu paljon lapsiperheitä ja oikeastaan kaiken muunkin ikäisiä. Lähistöllä on paljon kouluja. Englantia en ole kuullut kertaakaan,  lukuunottamatta Buttes Chaumont -puistokäyntejä. Samalla kadulla, jolla asun, sijaitsee sunagoga, joten juutalaismiesten hassunhauskat hatut ja parrat ovat varsin yleinen näky. Synagogasta johtuen kadulla partioi joka päivä sotilaita täydessä varustuksessa, veikkaisin syyksi tammikuisia tapahtumia. Elämää on, mutta silti täällä on tosi rauhallista. Muutaman kokeilun perusteella tää alue on myös lenkkeilijälle varsin soppeli: on puistoja ja kanaaleja (niin tekis mieli kiskaista se vanha kunnon kanaalin arvoitus jossain kohtaa, mutten keksi mitään osuvaa, joten en sano mitään..) ja ihan kivoja katujakin, mäkiä unohtamatta!

Mun lähin metropysäkki Bolivar, joka valitettavasti on hieman epäkäytännöllinen.
Onneksi toimivampi asema ei oo kaukana.

Juu.. näinkin lyhyessä ajassa ehtii koheltaa varsin huolellisesti. Lauantaina kiertelin vähän kaupungilla; kävin BHV Maraisilla, sillä luulin sen olevan jonkin sortin luksuskirppis (en todellakaan tiedä, mistä lähteestä sen keksin), jos niin voi sanoa. Olin erittäin väärässä. Paikka muistutti hienompaa versiota Stockmannista, jos niitä nyt mitenkään voi edes vertailla.. Eri muotitalot olivat hyvin edustettuina, joten tuotteet ja hinnat saattoi heti hilata tähtiin. Lucky me, siellähän oli jonkin sortin alennuspäivät samaan aikaan!  Muutaman kokeellisen laskutoimituksen jälkeen totesin, että paikalla ei ole minulle mitään annettavaa, päätin lähteä pois, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty siinä väenpaljoudessa.

Pitäishän sen jo päältä päin nähdä, ettei kyseessä ole mikään kirppis.. pöljä.

Tullessani Pariisiin näin taksin ikkunasta valtavan kukkameren ja totaaliremontissa olevan liiketilan. Laskeskelin siinä alueita ja muita johtolankoja yhteen ja päättelin, että kyseessä oli varmastikin se kosher-kauppa, jossa panttivankeja pidettiin.

Turvatoimia on selkeästi lisätty sitten viimekerran:
ostariin mennessä tarkistettiin pienimmätkin käsilaukut ja esim.
metrossa on ylimääräisiä kuulutuksia, joissa varoitetaan yksin jätetyistä laukuista.

 

Lauantain reissuilta jäi käteen tosi söppänät kevätkengät, joka kivasti pitävät ääntä kävellessä, vaikkeivät korkkarit olekaan. Päätin ostaa ne ikään kuin työkengiksi. Ekana testipäivänä, sunnuntaina, sain hierrettyä toisen kantapään verille, joten se siitä glamourista sitten. Tarina ei suinkaan pääty tähän: eilen, ekana työpäivänäni, lounastauon kunniaksi ja auringosta sokaistuneena astahdin tuoreeseen koiranp*skaan. Oh là là..!!! Pidä siinä sitten pokkaa kun menet ruoan jälkeen tapaamaan pomoasi ekaa kertaa ja toivot, ettei haju ole kovin tungetteleva.

Siis näähän on ku karamellit,
kunhan se koirankakka jätetään laskuista.

Hajusta puheen ollen, metroissa haisee enemmän kuin muistin. En puhu nyt mistään tajunnanräjäyttävästä Chanelien ja Guérlainien sinfoniasta vaan siitä niiden vastakohdasta. Siihen yhdistettynä jumalattomat ruuhkat aamuin illoin niin työmatkaelämykseni ovat valmiit. Matkani taittuu siis kahdella eri metrolla, joista toinen kulkee palan matkaa maan päällä, ja se on ihan parasta esimerkiksi auringon noustessa, ja miksei laskiessakin.

Työpäivien pituudesta johtuen en ole vielä pystynyt hankkimaan kotivakuutusta, joten pyrin elämään huolellisesti. Tänä iltana täällä räjähti lamppu. Se räsähti meteliä pitäen tuhannen pirstaleiksi eteisen lattialle, polttaen pienen jäljen lattiaan. Odotan huomenna löytäväni miellyttävän pieniä sirpaleita kengistäni; siis niin pieniä, ettei niitä saa pois paljain käsin. Pamauksen ja räsäyksen seurauksena kaikki muutkin valot sammuivat.. Mietin hetken jotain hyökkäyksen mahdollisuutta (asun katutasossa), mutta sitten blondiviiveen saattelemana paikansin ongelman sulakkeeseen. Kas vain, homma kunnossa.

Espresso on parempaa kuin muistin.. se oikeastaan päihittää nää täkäläiset kahvinpurut. Patonki on superhyvää (kysykää parin viikon päästä uudestaan), lehtikioskit on söpöjä, ja kun osaa näyttää riittävän koppavalta, elämä on huomattavasti helpompaa. Täällä ei ilokseni harrasteta välineurheilua, ja muita lenkkeilijöitä on paljon ainakin tällä alueella. Jotkut jopa pyöräilevät -- jep. Jostain syystä muutaman harjoituskerran jälkeen tänne oli nyt suht helppo asettua ja aloittaa se niin sanottu arki. Kyllähän se vähän tietysti ryityttää ja naurattaa sillain hermostuneesti kun työpaikka sijaitsee Seinen rannalla ja/tai yhdellä chic'eimmistä alueista (OECD:n päämaja on 16. kaupunginosassa; voi luoja mitä taloja..!), että siitä arjesta on ihan hyvä joskus muistuttaa itseään. Päivät ovat kuitenkin aika pitkiä, ettei nyt ihan helpolla pääsisi. :)

Ihan jees maisemat "työmatkalla", kunhan maan alta selviää ylös.

OECD:n päämajalle pitää mennä bussilla.
Joukkoliikenteen riemuvoitto.

Suomen suurlähetystö on siis tässä oikeanpuoleisessa talossa. Samassa kompleksissa sijaitsevat myös konsulaatti ja pysyvä edustusto OECD:ssa.

Tästä saa kohta pienoisromaanin, jos jatkan vielä. Jätän siis osan lätinöistä tuonnemmaksi, että asiapitoista juttuakin olisi edes vähän. Laitan loppuun kuitenkin vielä kuvapläjäyksen tämäniltaiselta lenkiltäni läheiseen Parc de la Villetteen. Siellä ois tarkotus käydä ihan päiväsaikaankin, jahka säät sallivat. Tänään ilma oli kuten se kuuluisa morsian. Ja joo, onhan se noloa koko ajan heilua joku kuvausvehje kourassa, mutta jääpähän jotain kerrottavaa. Lenkillä se ei oikeastaan toimi, kuten tänään taas huomasin.

heh..

Tästä metrolinjasta olikin puhetta.
Hyvät maisemat, tai ainakin paremmat kuin maan alla.

Luin hiljattain jutun ranskalaisten maltillisesta suhtautumisesta liikkumiseen. Illalla vastaan tuli mies, jolla oli juoksureleet päällä ja Mäkkärin dogibägi mukana. Hän tyynen rauhallisesti naposteli ranuja pussistaan ja oli kai tulossa lenkiltä. Itsehän tein melkein saman; en siksi, että tuntisin oloni paikallisemmaksi, vaan siksi, että ostin typeränä paahtoleipää, joka maistuu moottoriöljyltä -- kyllä tuore pullamössö aina sen voittaa! Plus eikös nopeat hiilarit oo se juttu näinkin kovan suorituksen jälkeen... ;)