Pakokaasujen raikastamaa happea jaksamiseen

Kulunut viikko on tuonut toinen toistaan huolestuttavampia uutisia. Viikonloppu sähistiin saasteista Pariisissa, sunnuntaina oli aluevaalien ensimmäinen äänestyskierros, alkuviikosta uutisoitiin Lyonin lähellä sijaitsevan pikkukaupungin koulun rehtorista, jota epäillään kahden 6,5-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä/raiskauksista, ja sitten eilen uutispommina tämä lentoturma. Hiljaiseksi vetää.

Viikko alkoi omalta osaltani kuitenkin varsin positiivisesti: minulla on nyt kotivakuutus! Apujoukkoja Aleksi & Pauline käyttämällä löytyi yksi (1!!) firma, joka tarjosi alle vuoden vakuutuksia ja joka kaikeksi onneksi osoittautui ihan oikeaksi yhtiöksi. Kyllä, jänistin ja pistin ranskalaisen teräsmimmin soittamaan sinne, koska en enää jaksanut samaa sönkkäystä ja vieläpä puhelimessa. Enkä sitä paitsi saa käyttää työpuhelintani yksityiselämän ongelmiini, eikä minulla ole vielä edes ranskalaista, henkilökohtaista numeroa. Voi mikä vätys olenkaan.

Mulla on nyt myös nimellä varustettu "postilaatikko".
Ei muutaku postimiehelle hommia! :)

Metro oli ilmainen la-ma, mikä oli ihan viihdyttävää, sillä nyt vietän ensimmäistä viikkoani kortillisena julkisen liikenteen suurkuluttajana. Oi sitä fiilistä eilen aamulla, kun upouusi Navigoni kilahti soinnukkaasti, ja portit avautuivat maan alle! Navigon lataus ei olekaan sitten enää mitään lastenleikkiä. Korttia voi ladata vain tiettyinä päivinä tietyille ajanjaksoille: esimerkiksi viikko on maanantaista sunnuntaihin ja kuukausi on kalenterikuukausi, kuun ensimmäisestä viimeiseen päivään. Latauksen ajoituksessa on siis oltava äärimmäisen täsmällinen, jos mielii rällätä jatkossakin.

Julkisen liikenteen maksut poistettiin hälyyttävien saastepitoisuuksien takia. Ihmisiä varoiteltiin katujen näyttötauluilla välttämään ulkona liikkumista, mikäli terveydentila on ailahteleva (myös lapsia kehotettiin säilytettäväksi sisätiloissa). Autojen ajelua rajoitettiin rekisterikilvissä olevien numeroiden ja kirjainten mukaan. Tänä aamuna tuntui, että autoilijat aivan kettuilun riemusta olivat kaikki lähteneet omalla kaarallaan liikenteeseen tööttäillen joka käänteessä ja ajellen suoraan sanottuna vähän miten sattuu: metrolle mennessäni eräs pyöräilijä rysäytti auton kanssa pienen nokkakolarin, eikä autonkuljettaja ollut moksiskaan vaan jatkoi ajoaan pyöräilijän huutelusta piittaamatta. En tiedä, auttoivatko edellä luetellut toimet vai parina päivänä tiputellut sade, mutta saastepitoisuudet ovat nyt jo laskeneet hälyyttävältä tasolta keskitasolle. Seuraan tietoja joka aamu metron edessä käteeni jaetusta Direct Matin -laatulehdestä. ;) Hassua kyllä, saamieni tietojen mukaan kyseisiä rajoitteita on käytetty aiemmin vain kaksi kertaa: 1997 ja vuosi sitten maaliskuussa 2014, jolloin olimme Hannan ja Johannan kanssa täällä. Onnenpäivät ovat siis sattuneet kohdalleni jo kahdesti!

Mietin eilen, että kumpi voittaa tunnin lenkillä: juoksun vai keuhkoihin imemäni saastemassan terveysvaikutukset? Vastausta en ole löytänyt, mutta ei siitä lenkistä huono olo silti tullut.

Espanjan kuninkaan vierailuun oli varauduttu varsin näyttävästi. Lippuja liehui mm. Invalidilla, Champs-Elysées'llä (kuvassa) ja Elyséen palatsin lähistöllä. Näyttävä hevoskulkue jolkotti myös Suomen suurlähetystön edestä, joskin itse missasin sen muutamalla minuutilla. Joo, kyllä se harmitti. Vierailu keskeytyi sitten melkeen heti saman tien alettuaan, sillä samaan aikaan Alpeilla tapahtui kauheita. Liput liehuvat edelleen paikoillaan.

Viikonloppu oli ihana! Lauantaina vietimme harkkariporukalla iltaa Heidin luona Bois Colombessa; jännitysmomenttina alueella tehtiin raidetöitä, joten tutustuimme Pariisin lähiöiden junabussiverkostoon varsin viehättävällä tavalla. Matka meni erinomaisen hyvin, niin kuin koko ilta. Vierailevana tähtenä oli Heidin poikaystävä JP. Ihana emäntämme oli leiponut yllärinä korvapuusteja, joita sitten tuli mussutettua ihan kaksin käsin, kunhan ensin selvitti patongit, juustot ja muut mässyt pois kuljeksimasta. Panostimme viinin laatuun ja ostimme jopa viiden euron pulloja! Ranskalaisten viinipullojen etiketit ovat kaikki samanlaisia: kuvassa on viinitilan pääkartano, linna tai muu vastaava edustavaksi tarkoitettu rakennelma. Kuulemma etiketin rakennuksen ikkunoiden määrä vaikuttaa viinin laatuun (luotettavaa tietoa suoraan suurlähetystöstä). Pitänee ensi kerralla katsella taas vähän tarkemmin. Ehdin jo tuskastua siihen, että täällä ei voi valita pulloa helposti etiketin perusteella.

Bussipysäkin etsiminen nälkäisenä La Défensessa ei ollut mikään maailman helpoin haaste, mutta pienillä avustuksilla löysimme perille, lähes valmiiseen pöytään!

Maija & Kristiina

Heidi & JP

Sunnuntaina paistoi aurinko, joten tein muutaman tunnin marssin, osaksi vanhoille kotikulmille ja osaksi ihan uusille alueille. Tunnelma oli ihanan rento (paitsi Notre Damen lähistöllä, jossa ei mahtunut hengittämään): ihmiset olivat todellakin kaikki ulkona nauttimassa autottomasta ja kiireettömästä sunnuntaista. Täällä on muuten huomiota herättävän paljon skeittaajia ja potkulautailijoita... ovatkohan ne tulossa takaisin muotiin?

Viimein pääsin Shakespeare & Company'lle.
Wau, mikä lukutoukkatunnelma!

Village St Paul eli enimmäkseen
antiikkia ja taidetta myyvä keskittymä Marais'lla.

Aurinko lämmittää jo, kunhan ei tuule!

Kilo shop, jossa myydään vintagea eli kierrätystavaraa kilohinnoilla.

Canal St Martin osoittautui tosi kivaksi paikaksi, joka kaiken lisäksi on ihan kivenheiton päässä kotoa.
Tänne pitää tulla hengailemaan, kunhan sää vähän lämpenee!

Canal St Martin

Canal St Martin. Hauskaa, että toiset ovat toppatakeissa ja toiset suppailevat..

Hiirenkorvia alkaa näkyä enenevissä määrin siellä täällä, mutta nämä kukat ovat jo täysin riehaantuneet!

St Germain des Prés -- ajoin tänne metrolla ihan vaan siksi, että kuulisin kuuluttajan kuuluttavan pysäkin nimen.
Yksi suurimpia suosikkejani ranskan äännähdyksistä!

Ihmiset todella osaavat paistatella päivää 

Pikku tauko töistä ja flyygelin testausta.

After work hyytävää sadetta vastaan

Hevit voi kerätä myös paperipussiin... :)

Nää valkoset kukat näyttää siltä, että olis lunta oksat täynnä.

Tänään kotiin tullessani metron edessä oli kirjatori. En voinut vastustaa halpaa suklaashokkikirjaa, ja ostaessani sitä myyjä tiedusteli, olenko saksalainen. Vastasin olevani Suomesta. "Aaaaah Finlande!! Tiedän suomalaisia, Jari Litmanen ja Mikael Häkkinen!!" "Heh, ouii et Kimi Räikkönen, eikö vaan?" "Joo! Onko Suomi kovinkin lähellä Ranskaa?" "No eipä oikeastaan. Se on Ruotsin ja Venäjän välissä." "Entäs onko se Tanskan naapuri?" "No ei se ihan ole." Myyjän silmät laajenivat mainitessani Venäjän ja hän kysyi vielä, puhummeko Suomessa paljon venäjää. Hämmentävän viattoman keskustelun jälkeen ei voinut kuin hymyillä ja lompsia kämpille kainalossa opuksen verran intensiivisiä suklaareseptejä, noms!