Nyt en oikein tiedä, mitä mun pitäis sanoa - tai tuntea/ajatella. Pyykkikone laulaa viimeistä virttään, ovella on kaksi luvattoman painavaa matkalaukkua (joihin ei enää sais varmaan hiuskarvaakaan tungettua), kädet haisee kloriitilta lukuisista käsienpesuyrityksistä ja suihkussa käynnistä huolimatta. Ostin ja söin viimeisen patongin sekä kävin kahvilassa irvistelemässä viimeisen pariisilaisen espresson kitusiin. Mitäs vielä..?
Nämä kuvat on ajalta, jolloin mun joululoma virallisesti alkoi - käytännössä siis perjantaina puolilta päivin ja siitä tähän päivään. Vimpasta viikonlopusta tuli tosi mukava, koska me tehtiin kaikkea sellaista, mitä ei oltu vielä tehty: käytiin mm. oopperassa kattelemassa ympärillemme, Galeries Lafayettessa turistiostoksilla, katakombeissa, illallisella ravintolassa, bilettämässä jne.
Jostain syystä en saanut enää otettua paineita näistä viimeisimmistä tenteistä ja tehtävistä, joten aikaa ajatella oli melko paljon. Jotenkin mulla on tosi sekavat tuntemukset kaikesta, mutta yhdestä asiasta oon enemmän kuin varma: oon tosi onnellinen, että lähdin. Tähän syksyyn on sisältynyt aivan uskomattoman paljon sekä ihania, että vaikeitakin asioita. Oon yrittänyt myös miettiä vastausta siihen kysymykseen, johon lähestulkoon jokainen vaihtari on vastannut, että vaihdon aikana on itsenäistynyt ihan valtavan paljon. En tiedä, oonko muuttunut jotenkin, mutta sen ehkä huomaa sitten paremmin kun täältä lähtee.
Nyt kun mietin taakse päin, niin oon ollut tänä syksynä väsyneempi kuin koskaan ja viettänyt aikaa yksin enemmän kuin aiemmin. Jännä juttu on kuitenkin se, etten oo kertaakaan tuntenu olevani yksin tai yksinäinen. No okei, ne kerrat kun aivan yllättäen on pudonnut eteen joku akuutti ongelma, joka on täytynyt ratkaista - tai vastaavasti joku kouluun liittyvä, mulle vaikea ja uusi asia - on ollut hetkiä, jolloin on tullut ajateltua, etten yksinkertaisesti pysty tähän.
Mutta kun huomaa selvittäneensä ongelman ja pysynyt hengissä ja suht normaalijärkisenäkin (toivottavasti?), sitä voittajafiilistä ei voi sanoin kuvailla. Ehkä suurin voittajafiilis mulla on ollut tänä viikonloppuna, kun kaikki on tehty ja voi keskittyä vaan nauttimiseen - ihan niinkuin silloin ekalla viikolla kun ei ollut huolta huomisesta; sai vaan kuljailla ympäriinsä ja äimistellä, että miten uskomaton paikka Pariisi voikaan olla.
Mua hieman meinas eilen aamulla naurattaa kun avasin sähköpostin ja mua muistutettiin muutaman päivän päästä koittavasta matkasta. Kun sillä hetkellä katseli ympärilleen sitä sekasortoa, oli vähän huvittavaa ajatella mahdollisuutta, etten muistaisi että sitä ollaan johonkin lähdössä.
Eilen me otettiin ja lähdettiin maan alle. Eikä mihinkään metroon, vaan vielä alemmas: katakombeihin! Pariisin alla on kuulemma n. 300 kilometrin mitalta maanalaisia käytäviä, joista tosin vaan noin 2 km pätkä oli auki turisteille. Mutta kyllähän noita luurankoja oli ihan mukavasti niinkin pienelle alueelle saatu mahdutettua. Oli jotenkin uskomatonta ajatella, että 1700- ja 1800- luvuilla kuolleet olivat siinä nenän edessä katseltavissa.
Tosiaan kun aloin ajatella, niin oon aivan huomaamatta alkanut tykästyä joihinkin tiettyihin pariisilaisten/ranskalaisten tapoihin. Mun mielestä esimerkiksi nämä kukkakaupat ja muut torit on aivan ihania - ja se, että niin monet oikeasti menevät niille tai ylipäänsä näkevät sen vaivan, että ostavat ruoka-aineensa eri paikoista sen sijaan, että ajaisivat jättimarkettiin ja ostaisivat kaiken sieltä. Eipä siinä, musta ei varmaan ikinä olis siihen, joten oon todella onnellinen että Suomessa kaiken voi tehdä helposti ja suht yksinkertaisesti. :)
Myös sunnuntain vietto on jotenkin mukavaa täällä, vaikka joulukuuta lukuunottamatta kaikki paikat on kiinni sunnuntaisin. Mutta sunnuntaisin ihmisetkin on jotenkin rauhallisempia ja hymyileväisempiä. Oli kivaa käydä puistossa lenkillä ja samalla katsella ihmisiä, joilla ei ole kiire mihinkään tai sen suurempaa haluakaan tehdä mitään erikoista.
Tätä listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkästi, mutta riittäkööt tämä nyt.
Ulkona syömistä on tullut harrastettua erityisesti nyt tänä viikonloppuna, kun ruoka kotoa on pikku hiljaa vähentynyt olemattomiin. Tänä aamuna käytiin vielä brunssilla ja Montmartren joulumarkkinoilla. Ilma oli aivan uskomattoman ihana: 11 astetta ja lämmin auringonpaiste. En vaan voi uskoa, että huomenna seison lumikinoksessa ja mitä todennäköisemmin mietin, että tätäkö oon oikeasti kaivannut jo jonkin aikaa.. :D
Oon niin kovasti odottanut joulua, että varmaan viimeksi penskana tuli laskettua öitä näin ahkerasti. Täällä ihmiset kovaa vauhtia jo asentelee joulukuusia koteihinsa - niin mekin kohta! :)
En olisi ikinä uskonut ennen lähtöä, että oppisin/uskaltaisin liikkua täällä ilman mitään karttoja ja aivan mutu-tuntumalla, mutta se tunne on niin kiva, kun voi tehdä spontaaneja reittivalintoja pelkäämättä että eksyy.
Mietin taas tänään, että sitä tuskin voi liikaa korostaa kuinka uskomaton kaupunki Pariisi on: täällä on ihan kaikkea mitä voi vaan kuvitella - unohtamatta koko Ranskan mieletöntä historiaa. Ja se, että on päässyt tutustumaan tähän paikkaan paremmin ja nähnyt paikallisten elämää hieman lähempää, on avannut silmiä niin paljon enemmän kuin mitä normaalilla lomamatkalla tulisi koettua.
Olin aivan tajuttoman mielissäni kun sain kouluhommat tehtyä, mutta nyt kun tänään käveleskelin Sciences Po:n kautta kämpille, tajusin, että ovet on tosissaan mulle jo kiinni (perintöä odotellessa ;). Sama haikeus iski illemmalla kun käytiin kavereiden kanssa vielä vipaa kertaa kahvilla ja tajusin, että ei varmaan aivan heti tuu palattua takaisin - puhumattakaan siitä, että ei ole mitään takeita, tavataanko me enää ikinä.
Mutta lyhyestä virsi kaunis: tämä seikkailu loppuu huomenna, toivottavasti yhtä sujuvissa merkeissä, joissa se alkoikin - vielä yksi tulikoe on siis edessä. Tämä on mitä suurimmalla todennäköisyydellä mun viimeinen blogipostaus (ylitin itteni nimittäin koko blogin perustamisessa - kiitti vielä Annikselle sopivasta painostuksesta ;), joten mitä isoin kiitos ja merci kaikille teille sinnikkäille lukutoukille, jotka ootte jaksanu kahlata näitä mun jaaritteluja läpi. Ilman lukijoita tuskin olis blogiakaan, joten aivan huippua että niitä on! :)
Mulla on ihan oikeasti ollut teitä ikävä - nähdään pian! <3
Noora
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti