Ma vie à Paris: Vakuutus-sagan aloitusosa salsan perusaskelin

Sarjassamme ranskalaiset lait perehdymme tänään vuokrasopimusten ihmeelliseen maailmaan. Tai no, oikeastaan niihin on pitänyt perehtyä tässä jo jonkin aikaa. Virallisen Ranskan lain mukaan vuokrasopimus tulee tehdä vuodeksi; poikkeuksena Pariisissa opiskelijat, joille voidaan tehdä 9kk sopimus yliopistollisen kalenterin mukaan eli syksy-kevät.

Aluviikosta oli hyvin keväistä: lämpötila lähenteli pariakymmentä astetta.
Loppuviikosta olikin sitten taas yhtä harmaata ja viileää kuin tänne tullessani.

Vuokrasopimukseni tehtiin vuodeksi ehdolla, että sen saa irtisanoa aiemmin, mikäli muuttaa maasta pois, voilà. Minun tulee luonnolliseti myös hommata kotivakuutus, mikä ei ollutkaan niin pala kakkua kuin luulin. Eräs kaunis päivä rynnin töistä päästyäni samaan vakuutusyhtiöön, jonka asiakas olin 2012. Ehdin minuuttia ennen sulkemisaikaa sisälle ja ystävällinen herra otti mut vielä vastaan. Selitin tilanteeni ja herran hymy hyytyi: "Mais non madame, myönnämme vakuutuksia vain vuodeksi tai sitä pidemmiksi ajoiksi. Emme ole mikään lyhytaikaisia vakuutuksia tarjoava yritys, pyyntönne on mahdoton. Pas possible." Sössötän takaisin, että viimeksi sain alle vuoden vakuutuksen teiltä ja homma toimi vallan hyvin. Herra katsoo tietojani ja toteaa, että vakuutukseni ei ole koskaan päättynyt.

Lonksuva leukani valehtelematta läsähti sille valkoiselle pöydälle tämän kuultuani. Olin varma, että silloin solmivani sopimus piti päättyä itsestään. Jälkeen päin ajateltuna kielimuuri oli suhteellisen jykevä siihen aikaan, joten ehkä emme vain olleet ymmärtäneet toisiamme. Joka tapauksessa, olen ilmeisesti velkaa tälle yhtiölle. Minut kuitenkin saatettiin lafkasta ulos ilman mitään lisälaskuja tai muita vaateita, ja toivoteltiin hyvät illanjatkot. Ei kai siinä sitten.

Kuluvan viikon ehtoot olen kuluttanut pläräämällä netistä muita vakuutusyhtiöitä, mutta viesti on kaikissa sama: kotivakuutus myönnetään vähintään vuodeksi ja piste. Monenmoista laskelmaa, tarjouspyyntöä ja operaatiota myöhemmin en viisastunut yhtään. Lauantaiaamuni ratoksi piipahdin vielä erään toisen yhtiön konttorissa kyselemässä samaa asiaa. Vastaanotto oli hitusen lämpimämpi, mutta periaate pätee: vakuutusta ei myönnetä jos aion heti katkaista sen. Tilanne siis elää edelleen ja hermoni kiristyvät pikku hiljaa. Aleksin googlaustaitojen avulla löytyi ehkä jotain, joka pitää vielä tarkistaa oikeaksi lafkaksi. Pffff...

Ei tässä silti ole vielä ihan tolkuttomasti surettanut tai ahdistanut. Ranska on Ranska ja se ei muutu miksikään hiuksia repimällä. Tällä viikolla on tapahtunut kaikkea muutakin.

Melkein kokeilin tätä, ihan vaan ton
kuvan takia!

Maailma on totisesti pieni. Huomasin, että Suomen Unesco-edustuston harjoittelija on minulle vanha tuttu Lyskalta: Kristiina! Me sitten treffasimme eräs ilta Villettellä illallisen merkeissä ja juttua riitti! Tietämättämme opiskelemme samaa alaa ja muutenkin kuviot ovat olleet suht yhtenevät -- piti vain tulla Pariisiin, että löytäisimme toisemme uudelleen. Tästä tulee niin huippu kevät!

Belushi's:ssa oli jaliksen katsojia, hengailijoita ja me pälättäjät,
jotka tarjoilija heti tunnisti suomalaisiksi, whatttaaahh..
Kristiinan vasemmalla puolella kanaali ja oikealla leffamainoksia.
Niin, ja random tyyppejä.

Paikalla saattoi pelata myös beerbongia, bilistä ja muita pallollisia
seurapelejä. Hox pöydän isänmaallisuus. Ah.

@Belushi's

Ajattelin kertoa harjoittelustani tarkemmin vähän tuonnempana kun kuviot selviävät kunnolla. Tähän asti voin vain todeta, että OECD:ssa homma pyörii erittäin suurten kysymysten äärellä ja että se vaikuttaa äärimmäisen mielenkiintoiselta. Virkamiehiltä vaaditaan valtavasti asiantuntemusta useilta eri aloilta -- en edes tiedä, miten niin paljon superälykkäitä ihmisiä on saatu yhteen paikkaan!

Tässä harkkapaikassa harjoittelijat eivät keitä kahvia muille kuin itselleen,
nappia painamalla. ;)
Pienen säädön jälkeen sain ikioman laatikollisen kapseleita!
Ehdin jo hätääntyä kuukauden kahvittomuudesta ja varasin itselleni
lämmintä suuvettä eli vihreää minttuteetä. Pelko oli onneksi aiheeton,
mutta nyt on valinnanvaraa!

Noh, minähän yhtenä OECD:n "työntekijöistä" kuulun tiettyjen etuuksien piirin, hehheh. Ensimmäisenä päivänä eräs ranskalainen leidi edustustostamme esitteli minulle OECD:n päämajaa ja reittiä sinne. Hän myös opasti minut rekisteröitymään työntekijöiden eräänlaiseen järjestöön (tai kerho, mikä lie), joka järjestää vapaa-ajalle tapahtumia jäsenilleen. Jäsenyyden myötä sain naurettavan halvan kuntosalikortin, ja nyt perjantaina päätin räväyttää ja lompsin töiden jälkeen salsatunnille!

Tällä taikalätkällä pääsee
jännän äärelle!

Siinäpä vasta kokemus, taas. Ainut raapaisu salsan perusaskeliin minulla on ollut muutamilta zumbatunneilta, joten varustauduin huolellisesti ottamalla mukaani jumppavaatteet, koska niinhän Suomessa jumppaan mennään. Tunti alkoi ja meitä oli kolme muijaa ja kolme miestä, joista luullakseni ainakin kaksi olivat opettajia. Pääopettaja oli käsittääkseni Karibian suunnalta, sillä mainoksessa mainittiin mm. puertoricolainen salsa. Vauhtia siis riitti! Kaikeksi onneksi porukkaa valui hiljalleen tunnin kuluessa mukaan ja tunnelma keveni hiljalleen. Tässä kohtaa huolellinen treenivarustukseni alkoi kostautua hiukan väärällä tavalla: muut osallistujat olivat puvut ym. siistit työvaatteet tai farkut päällä, ja minä raukka kiljuvan neonvihreässä topissani olin kuin valtava huutomerkki muiden seassa. Muilla naisilla oli korkokengät, mulla salitennarit. Kaiken lisäksi koko porukassa oli ainoastaan yksi tai kaksi miestä, jotka olivat minua pitempiä, eli todellakin olin se jättiläiskirahvi. No ei se mitään. Ihmeekseni huomasin, että loppua kohden kaikki hymyilivät ja olivat silmin nähden rennompia kuin aluksi. Lopulta sali oli täynnä väkeä ja tamppasimme sekä yksin että pareittain ringissä. Saatan harkita jopa osallistumista uudelleen. Tico tico. Nyt en enää unohda, ettei salsa ole jumppaa.

Päätin kävellä töistä OECD:lle salsaamaan, sillä aikaa oli tarpeeksi. Lyhin reitti kulkee nätisti pahimman turistirysän vierestä perjantai-iltapäivästä, mikä nautinto! Auringonpimennystä emme nähneet, koska pilvet olivat päättäneet toisin. Iltapäivästä aurinko paistoi jo täydeltä terältä; valitettavasti valtava saastemassa blokkasi säteet, jotka olisivat tehneet terää tälle kalkkunanaamalle.

Töissä puhuivat, että koulussa auringonpimennykseen varauduttiin perumalla kaikki liikunta- ja välitunnit ja pitämällä ikkunoiden "rautaesiriput" alhaalla, etteivät lapset vain vahingoittuisi. Asiastahan voi olla montaa mieltä, mutta suomalaisäidit tuhahtelivat moiselle ja olisivat toivoneet päinvastaista suhtautumista, jotta lapset kiinnostuisivat esim. tieteestä ja luonnonilmiöistä jo pienenä.

Samassa rytäkässä koeajoin myös aiemmin mainitsemani kuntosalin joka oli supersiisti. Siis suorastaan kiiltävä. Joka nurkassa oli ruiskepullot ja paperit, jotta laitteet sai siivottua kätevästi hikoilun jälkeen. Ovessa huomautettiin kenkien puhtaudesta sekä asianmukaisesta vaatetuksesta -- pyyhe oli pakollinen. Taustalla soi rentouttavan kevyttä jumputusta ja mikä parasta, paikalla oli lisäkseni vain muutama ihminen. Lopussa sain koko salin itselleni... siinä vaiheessa kyllä lähdin melko pian itsekin pois. Ajatus tyhjästä ja kolossaalisesta päämajasta hiukan värisytti, enkä halunnut laukaista mitään hälyytystä tai muuta pientä kivaa perjantai-illan ratoksi.

16. kaupunginosaa. Oikealla aitojen takana OECD.

Illaksi suuntaan illanistujaisiin Bois Colombeen. Madame Fortuna on meidän puolella, sillä kaikki julkinen liikenne on ilmaista saasteiden takia! Kynnet ovat taas punaiset; kiitos Mari ihanista ja koheltajankestävistä kynsilakoista!