Viimeinkin oli se the very first päivä uudessa koulussa! Oikeastaan se ei ollut virallisesti eka koulupäivä, mutta kävimpä kumminkin. Osallistun siis eräänlaiseen orientaatioon, joka kantaa nimeä Welcome Programme. Ensimmäinen päivä oli perjantaina ja homma jatkuu koko ensi viikon ajan. Lukujärjestyksen mukaan meillä on jotain methology- luentoja ja muita esittelyjä. Illoiksi myös järjestetty kaikenlaista tapahtumaa: elokuvia, kaupunkikierroksia ja -seikkailuja sekä illanviettoja. En ole vielä päättänyt, mihin kaikkeen osallistun, mutta varmasti tekemistä riittää; jos ei koulun puolesta niin jonkin vaihtariporukan toimesta. Nyt alkaa olla jo niin aktivoitunutta tämä sosialisoituminen, että menoja olis jo vähän liiankin kans, jos kaikkiin mielis osallistua. Me vähän naureskeltiin parin kaverin kanssa, että kovasti aina suunnitellaan johonkin massatapahtumaan osallistumista, mutta loppujen lopuksi jonkun osalta hommat kosahtaa, eikä kukaan muukaan sitten mene, voi meitä. En ole vielä jaksanut repiä siitä asiasta ressiä, eiköhän niitä juttukavereita tule paljon enemmän sitten kun koulu todella alkaa.
Torstai-iltana me lähdettiin Lauran kanssa metrolla etelämmäs parin vaihtarin luokse kokkaamaan illallista. Laura asuu aika lähellä minua, joten me tehdään aina kimppamatkoja paikkoihin. Meidän lähimetro on myös aika hyvä, sillä pääsee todella helposti ja ilman vaihtoja moniin oleellisiin paikkoihin.
Lähtö oli tosi kiireinen: kävin suihkussa, pistin kamat kasaan ja tiskasin astiat alle puolessa tunnissa, koska meillä oli kuulemma tosi hoppu. Laura oli harrastanut samaa multitaskingia omassa luolassaan. Loppujen lopuksi illan emäntä ja isäntä olivat jossain muualla ja vasta matkalla kotiin, joten me sitten istuskeltiin puiston penkillä ja odoteltiin. Lauralla meni hermot puolen tunnin jälkeen, joten hän päätti käydä kysymässä, avaisiko kaupan setä meille viinipullon valmiiksi. Mun mielestä se oli ehkä hieman outoa, ei kai Suomessa auota viinipulloja asiakkaiden puolesta? Täällä se on ilmeisesti aika normaalia. Oikean kämpän löytäminenkin tuotti hieman tuskaa, mutta päästiin kuitenkin perille.
Meidän tuliaisina oli pastaa ja jotain tomaattikastikkeita, muilla oli salaattia, herkkusieniä, sipulia, paprikaa ja vasikkaa (!!). Lisäksi tietysti ne perus Ranskan lisät eli juustot, patongit, salamit ja viinirypäleet.. niin, ja viinit.
Kun kokkaamiset oli kokkailtu, päästiin vihdoin syömään (kello oli siinä vaiheessa jo suht paljon, mutta vissiin nämä etelän ihmiset harrastaa tämmöstä yömässäilyä..). Alakuvassa seisova Melli halusi pitää puheen ennen syöntiä, joten meillä oli ihan kiva aloitus syömiselle. Melli taisi sanoa jotain, että tämä ilta ja aika jää meidän mieliin pitkiksi ajoiksi ja vuoden päästä mietimme tätä iltaa ja muistelemme niitä nauruja ja hetkiä, joita silloin oli. Niin varmasti onkin. :)
Ruoka oli tosi hyvää ja seura myös. Ilta jatkui vielä muutaman tunnin istuskelulla ja rupattelulla. Muita kiinnosti suomalaisuus aika paljon, tein aika ryökälepaljastuksia suomalaisten perusluonteesta, sori.. Mutta muistin kyllä mainita, että onneksi meidän maa on myös täynnä poikkeustapauksia! <3 Aika monista asioista olimme myös yllättävän samaa mieltä, vaikka meitä oli joka lähtöön: Briteistä, Itävallasta, Jenkeistä, Brasiliasta ja Libanonista.
Illan päätteeksi lähdimme Lauran ja Marcosin kanssa yhtä matkaa kotiin. Metrot eivät enää kulkeneet, mutta mun ehdotukset takseista ja busseista kaikuivat kuuroille korville: mehän pyöräillään ja pidetään hauskaa! Pariisin citypyörien, Velolib:ien vuokraus ei jostain syystä kuitenkaan onnistunut, joten päätimme kävellä. Reitti oli aika helppo: suora tie. Matkan varrelta löysimme kaikenlaista: vessanpöntön, toimistotuolin, lipaston ja muuta sälää. Vaikka siinä kesti, ympärillä oli tosi rauhallista ja meillä oli hauskaa.
Perjantaina koulun jälkeen edellisen illan valvominen vähän tuntui, joten oli pakko saada kahvia (täällä mulla ei ole kahvinkeitintä, ainakaan vielä, joten kahvit juodaan sitten kahviloissa). Menimme läheiseen kahvilaan istuskelemaan ja jakamaan pelkotiloja tulevasta lukukaudesta. Meille pidettiin melkoinen pelottelupuhe poissaoloista, myöhästymisistä ja arvosanojen tiukkuudesta. Ehkä vertaistuella me selvitään! Olen itse hyvin hyvin onnellinen siitä, etten valinnut kursseja ranskaksi, olisin varmasti kuolemassa niiden kanssa. Lauran ja muiden samasta koulusta tulleiden täytyy suorittaa kaikki ranskaksi, sekä olla Pariisissa koko vuosi. Se on pakollinen osa heidän opintojaan; muita vaihtokohteita ei ole olemassa. Go, King's College!
Perjantai-illan laiskottelin vaan kämpillä ja surffailin mun vasta-asentamalla TV-boxilla. Oli aika kivaa vaan oleilla eikä tarvinnut tehdä mitään tai lähteä mihinkään. Päätin kuitenkin, että lauantaina hommaan tulee muutos ja testaan Pariisin kuuluisia puistoja.
Kun siis heräsin lauantaina, vetasin lenkkivaatteet päälle ja suuntasin Jardin du Luxembourgiin, joka on minua lähin, suurempi puisto. Taisinkin kertoa siitä aiemmin jo, koska piipahdin siellä kerran katselemassa menoja. En kuitenkaan silloin tajunnut kuinka valtava ja ihana se puisto todella on. Mun matkaopaskirja sanoo, että pusto on 25 hehtaarin kokoinen, ja siellä on mm. leikkikenttä, ulkoilmakahvila, konserttilava, tenniskenttiä, nukketeatteri ja jopa mehiläishoitokoulu. Kahta viimeisintä en huomannut, mutta näin myös petankikenttiä, poniratsastusta, jonkin sortin sotilasparaativiritelmän ja tietystin Luxembourgin palatsin ympärille rakennetun muotopuutarhan suihkukaivoineen. Suurin yllätys mulle kuitenkin oli se, miten paljon muita lenkkeilijöitä puistossa oli. Oli aika hauskaa nähdä, miten liikkujat, rentoutujat, mietiskelijät ja turistit sulautuivat kaikki yhteen, ketään ei häirinnyt toisten tekeminen tai tekemättömyys.
Vietin puistossa lähes kaksi tuntia välillä liikkuen, välillä ihmetellen. Nurtsilla istuskeluun oli varattu oma, suuri suorakaiteen muotoinen (ylläripylläri..) alue, muualla se oli ilmeisesti kiellettyä. Täytyy kyllä myöntää, että toisten ihmisten tarkkailu on aika hauskaa puuhaa. Varsinkin näin ulkomailla kun täällä ihmisillä on erilaisia tyylejä tehdä ja toimia. Mulle oli vähän yllätys, miten paljon pariskuntia oli ns. yhteislenkeillä. En ole itse ainakaan kovin paljoa niitä Suomessa nähnyt. Oli myös eräskin isä kahden lapsen kanssa venyttelemässä siellä nurtsilla..! Noh, iskällä oli jotkun Ranskan maajoukkuevaatteet ilmeisesti päällä ja aika sporttisen oloista porukkaa olivat, että kai se kuului reeniohjelmaan...
En siis todellakaan raahannut kameraa lenkillä mukana, mutta muut halusivat tulla piknikille samaan puistoon iltapäivällä, niin napsin kuvia silloin. Tuohon aikaan lenkkeilijät olivat jo vähemmistö ja ajanviettäjät enemmistö. Nurtsikin oli aika täynnä. Ilmassa ei ollut valittamista. Kuivuus ja tuuli vähän pöllyyttivät hiekkaa, mutta ei häiriöksi asti.
Illalla päätimme lähteä ekaa kertaa bilettämään. Vaihtoehtoja oli useita, mutta kaikkia kiinnosti eniten Generation 80/90-bileet Montmartressa, joten suuntana oli se sitten! Ilta oli hauska, tuli tanssittua useampi tunti ilman mitään taukoja. Olimme varmasti nuorimmasta päästä siellä, mukana oli paljon paljon meitä vanhempaa väkeä juhlimassa. Ei Ranskassakaan ihan surkeaa musaa ole siihen aikaan ollut. ;)
Huomenna taas koulun penkille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti