Congés

Je suis vraiment desolée!!! Anteeksi. Huhtikuu hujahti ohi niin että kohina kävi. Lähinnä ajatuksia harhauttivat lomapäiväni, jotka harkitusti sijoitin niin, että sain viettää reilun viikon pätkän lomaillen niin Suomessa kuin Pohjois-Italiassa. Worth it! Välissä tein tietysti mitä erilaisempia työpäiviä, ja harmittavasti lomieni takia missasin pari erittäin mielenkiintoista tilaisuutta, joihin olisin voinut osallistua. Onneksi se harkan kohokohta on vasta edessä...

Muutaman viikon takainen lenkkikuva. Tarkkanäköinen bongaa tutun maamerkin taustalta.

Papparaiset olivat innosta soikeana leikkiessään näillä kauko-ohjattavilla purjealuksilla Bois de Boulognessa,
 siinä "satumetsässä".

OECD:n päämaja ja vieressä Château de la Muette

Ranelaghin puisto on ihana lounaspaikka silloin, kun työpäivät kuluvat 16. kaupunginosassa. 

16. kaupunginosan julkisivuja ja aitoja koristavaa kasvustoa.
Tää on sulle, äiti!

OECD

Mitä olisi kokouspäivä ilman peiliselfietä!
Tietysti haluan mainostaa mun uutta kaulanauhaa,
jossa on huipputeknologiaa eli laskettelujojoistakin
tuttu jojomekanismi, jotta porteista kulkiessa ei tarvitse
kumarrella. Phyh.

Ennen reissuun lähtöä näin paikallista ystävääni Anaëllea, joka viettää juuri vuottaan Brasiliassa työskennellen eli emme näe toisiamme nytkään kovin usein. Pariisi tarjoili meille aurinkoisen kevätillan Place de Vosgesilla, joka siis on Le Marais -kaupunginosassa, joka taas puolestaan kuuluu Anaëllen suosikkipaikkoihin Pariisissa, vinkkinä vaan. Itse tykkään Maraisista myös, siellä on ihan erilainen (rauhallisempi) tunnelma kuin muualla Pariisin "keskustassa". Erityisen mieleenpainuva tapaamisemme oli siksi, että puhuimme koko kaksi ja puoli tuntia ranskaa (!!!!!), mitä ei ole koskaan historiamme aikana tapahtunut. Suurin piirtein lensin illalla kotiin ja seuraavana päivänä töihin, jossa ranskan puhuminen tuntui lastenleikiltä. Ihmeellistä, miten pari pientä kivaa sattumusta voi boostata itseluottamusta kielen kanssa. Lomalle lähtiessä tuntui siis erittäin hyvältä ja mietin, sujuuko puhuminen yhtä kepeästi takaisin tullessanikin... no ei ihan.

Place des Vosges - väitän uskaliaasti että tämä
on yksi Pariisin vanhimpia aukioita.
Sitä olen tainnut mainostaa jo vuonna 2012..

Tässä iloinen Parisienne,
 joka väliaikaisesti on Brésilienne!
Haimme ekasta kohdalle osuvasta kahvilasta juotavaa
mukaan ja sattumalta osuimme Starbucksiin.
Siellähän taas kyseltiin nimiä mukin kylkeen, ja minä
urheasti yritin artikuloida että NORA. Purkin saatuani siinä
luki Laura. Jep, olen virallisesti Laura Calinel. Päätin muuttaa
sen Laraksi, jotta olisin vielä katu-uskottavampi.
Sittemmin toisessa ketjun kuppilassa olin jo Nora. Tiedä sitten,
mitä tässä pitäisi tehdä...

Katutaidetta Le Maraisilla ja minä kolmantena pyöränä tuomassa väriä tähän pariskuntaan.
Rakkaus on kaikki kaikessa. Jepjep.

Loma alkoi siis matkalla Tampereelle, ja sieltä seuraavana päivänä Ryanairin rämisevin siivin Bergamoon, joka on noin 50 km päässä Milanosta sijaitseva pieni ja idyllinen pikkukaupunki. Reissu oli siis lahja Aleksilta, ja olin odottanut matkaa joululomasta asti! Harmittavasti säätilojen säätelijät olivat päättäneet pistää vähän jäitä hattuun kesän kanssa, joten saimme seuraksemme väliin pientä sadetta ja pilviä, mutta onneksi myös lämpöä ja aurinkoa. Majoituimme Bergamon keskustassa sijaitsevaan B&B:iin, joka oli aivan lottovoitto! Hinta-laatu -suhde ei koskaan ole ollut noin hyvä majoitusten osalta. Omistaja, Marcella, oli valtavan ystävällinen, avulias ja huumorintajuinen. Saimme joka aamu maittavan aamupalan, siivotun huoneen ja lähtöaamuna hän vei meidät vielä lentokentällekin. Vastapalveluksena opetimme Marcellan ja hänen miehensä pelaamaan Muuttuvaa labyrinttia (jota he aluksi luulivat lasten peliksi) ja jätimme jälkeemme syömättä jääneitä hedelmiä ja punkkua.

Bergamossa on kaksi keskustaa: vanha ja uusi. Tämä kuva on Città altasta eli vanhasta kaupungista, ja alla näkyy Città bassa eli uudempi osasto. 

Päivisin teimme täsmäiskuja Veronaan, Milanoon ja Leccoon, Como-järven rannalle. Maisemat olivat kaiken istumisen arvoisia ja mulle jo jossain kohtaa huomautettiin siitä, että jankkaan joka paikassa hokemaa: "Tää on ihan niinku sadusta!!"... Ruoka oli hyvää (mitä muutakaan), viini (ja varsinkin viinipullot) erittäin jees, ja jäätelöhän luonnollisesti ei voi olla pahaa, italialainen jäätelö vielä vähemmän pahaa. Yksi sadepäivä sattui kohdalle ja sen vietimme laiskotellen ja hiukan Bergamossa vaellellen. Täsmäiskut etenivät jokseenkin samalla kaavalla: saavumme rautatieasemalle kohteessa, lähdemme hortoilemaan ja etsimään jonkinlaista keskustaa, ja sitten pyörimme siellä ja töllistelemme ympärille. Hyvin sujui. Mitään ei edes pöllitty kummaltakaan!

Verona

Amfiteatteri Arena on yksi Italian suurimpia ja vanhimpia näin hyvin säilyneitä.
Kesäisin Arenalla järjestetään mm. oopperafestivaalit.

Piazza Bra

Satuimme Veronaan juuri Italian itsenäisyyspäivänä, mikä tarkoitti mm. sitä, että junat olivat myöhässä. 

Tutustuin Veronan historiaan ja nähtävyyksiin valitettavan vähän ennen reissua,
joten paikan päällä ei sitten osannut havainnoida juttuja sillä silmällä. Näin jälkeen päin katseltuna Veronan historia on hyvin monivaiheinen: sitä on hallinut yksi jos toinen, ja se on haettu kahtia ja kaikkea muuta tällaista pientä kahinaa, jota hallitsijat ovat käyneet. Myös Romeo ja Julia sijoittuu Veronaan. Valitettavasti emme kulkeutuneet tälle kuuluisalle parvekkeelle. Junassa törmäsimme suomalaiseen mieheen, joka on naimisissa italialaisen donnan kanssa. Hän kertoi, että parveketta vuokrataan myös yksityiskäyttöön. Hänen vaimonsa ei ollut halunnut sitä häihinsä rakkaustarinan traagisen lopun takia.

Aina ei mene niin kuin Strömsössä. Paluumatkalla tapahtui pari pientä muuttujaa: vaunumme ovet olivat rikki, joten emme ehtineet oikealla asemalla ulos vaihtamaan junaa. Konnari ei osannut englantia, mutta saimme kuitenkin sumplittua uuden reitin takaisin, ja se tarkoitti vajaan tunnin istuskelua jollain random asemalla. Nälkä alkoi jo hiipimään, mikä ei ainakaan kohottanut mielialaa.

Milanon Duomo oli kaikkien mukaan must see. Ihan juhlava se on ulkoa, mutta sisältä melko synkkä ja ankea, jos multa kysytään. 

Milanon maailmannäyttely, Expo 2015, avattiin yleisölle ensimmäinen toukokuuta. Mekin saimme osamme Expo-tunnelmasta, vaikkemme alueelle päässytkään.

Aleksi, EXPO Gate ja Castello Sforzesco. 

Linnan takana aukeni suuri puutarha, jossa oli kivan
lepponen tunnelma.

Loppupäivästä enteili sadetta, joten matkasimme
Leonardo da Vincin tiede- ja tekniikkamuseoon,
joka oli valtava!

Viimeisen päivän maisemat olivat henkeäsalpaavia. ;)

Jep, kuten huomata saattaa, olen vihdoin sulautunut selfiekulttuuriin.
En tiedä, onko se onnittelemisen arvoista.

Lecco oli kerrassaan idyllinen pikkukaupunki! Jos olisi ollut vielä enemmän aikaa, olisin halunnut kiertää muutkin Como-järven kylät.

Joutsenet olivat myös mieltyneet Leccoon.

Rasti seinään: näin paljoa pinkkiä mun päällä
ei ole yleistä, mutta pinkki jäätelö oli suussasulavaa!
Suklaakuorrutuskin oli tehty pinkihtäväksi. Puspus.

Kuvassa yksi mainitsemistani hienoista viinipulloista.
Niin, ja pullon valitsija.

Paras jälkkäri: raparperikiisseliä, vaniljajätskiä
ja mansikoita. Sulin nopeampaa ku jäätelö.

Vappuhan sitten meni teekkareiden perässä juostessa, hehheh. Eksoottisuutta löytyi myös Tampereelta, kun koimme Tornadon kyydin jäätävässä vesisateessa ja olimme Fat Ladyssa, jossa ei ollut ainuttakaan teiniä -- paitsi minä ensikertalaisena. Varmaan taas ensi vapuksi saa pyykätä valkoisista lakeista tämän vapun skumppatahrat pois. :) Ranskassa vappu on myös vapaapäivä ja työn juhla, mutta perinteinen vappukortiste ei ole serpentiini vaan kimppu kieloja. En oikein tiedä, mistä syystä.

Vapun kuumin selfie: minä ja pariskunta Hiltunen.

Toisin kuin yleensä, en lopettanut Tampereen vierailuani angstiin tulevasta arjesta, vaan starttasin Pariisiin yllättävän hyvissä fiiliksissä. Jännää sinänsä, että arjesta saa aina masentavan kaiun päähän kumisemaan, vaikka senhän pitäisi olla melkeen yhtä kivaa kuin minkä muun tahansa ajan. Oikeastaan täällä on välillä tuntunut, että arki on saanut uuden ulottuvuuden. Ehkä, jos täällä oleilisi pitempään, se perussävy punnertaisi taas esille niin kuin kaikkialla, mutta turhapa sitä on murehtia.

Arki (edes se kiva) ei täysin päässyt käyntiin tänne tullessani, kun harmikseni sairastuin jonkin sortin flunssaan -- pitkästä aikaa. Pari päivää töissä kärvistelyä aiheutti sen, että iltaisin ei voinut muuta kuin tuntea kuumeen jyskytyksen päässä ja hartioissa, ja miettiä onko järkeä mennä huomenna töihin. Keskiviikkona, pomoni nähtyäni luovutin ja pyysin vapaata iltapäiväksi. Se järjestyi, ja olo vain paheni. Eilisen vietinkin laiskotellen kotona. Tai no, aamu alkoi stressillä siitä, mistä löydän lääkärin. Ensin yritin etsiä paikkoja, joista saisin hoitoa eurooppalaisella sairaanhoitokortillani; seuraavaksi etsin paikkoja, jotka voisivat kätevästi suoraan laskuttaa vakuutusyhtiötäni (ei yhtäkään edes lähimain Pariisia!). Soitin jopa suurlähetystöstä apua, sillä olin kuullut villiä huhua, että sieltä löytyy taianhohtoinen lista englantia puhuvista lääkäreistä. Lista löytyi, mutta selvisi myös, että tämähän on edelleen maa, jossa tohtorit tekevät kotikäyntejä ! Ai niin, mitenpä muutenkaan; täällähän maksetaan vielä shekeillä! Onneksi en muistanut shekki-faktaa tilatessani lekuria kämppääni. Yllätyksekseni voitin vastausautomaatit ja sain tilattua tohtorin silkalla ranskan kielellä. Ymmärsin kuitenkin sairauttani koskevan kysymyksen niinkin oivallisesti, että linjan toisessa päässä ehdotettiin lääkäriä, joka osaa englantia: "Siitä saattaisi olla teille hyötyä, madame. Minkä ikäinen olette?". Samalla puhelimessa oleva leidi h i d a s t i omaa puhettaan. A u   r e v o i r. Kyllä on rouvilla ollut hauska lounastauko. Itse olisin ainakin repinyt puhelustamme huumoria ainakin kaksi päivää.. oikeastaan nyt, mamupotilaan asemassa taidan tehdä sitä vielä kauemmin. :D

Ilosella mielellä, vaikka vettä sattaa!

Noh, sisäinen minäni tuuletti kuitenkin sitä, että kaikki koordinaatit oli ymmärretty oikein, ja tohtori saapui vartissa oven taakse. Kyselytunti alkoi kysymyksellä, tupakoinko minä. Sitten kyseltiin flunssahistoriaa ja taivasteltiin talvella ollutta keuhkokuume-epäilyä. Seuraavaksi alettiin kuunnella keuhkoja, kyynärtaipeita, ja puristella kaulaa ja mahaa. Katsottiin kurkkuun ja korviin. Kyseltiin lisää mm. naistenvaivoista, mahan toimivuudesta ja ruokavaliosta. Kannattaa syödä linssejä ja punaista lihaa, että hemoglobiini ei laske (sitä ei kyllä mitattu). Ja lopulta kaivettiin paperilehtiö esiin ja alettiin kirjoittaa. Sivullinen rohtoja ja kaikkiin tarkat annosteluohjeet ja käyttöaika. Lopuksi sairaslomaa pari päivää, sekä viralliselle että epäviralliselle paperille. Tässä vaiheessa aloin miettiä, että oh noes, minulla ei ole shekkivihkoa.

Homma järjestyi niin, että minä kipitin automaatille ja tohtori odotti autossa. Lykkäsin tukun siloisia seteleitä auton ikkunasta rouvalle ja hän toivotti paranemisia. Auton hän oli jäättänyt tyypillisesti hätävilkkuparkkiin keskelle suojatietä. Ja hän puhui koko tapaamisen aikana enintään neljä sanaa englantia.

Jos ei näillä, niin ei sitten millään! Sokeritonta, vaaleaa yskäsiirappia, C-vitamiinia, parasetamolia sekä ehkä mielenkiintoisin purkki, joka sisältää jotain pulveria aerosolpullossa ja jota on tarkoitus ruikkia nenään ja kurkkuun. Mikään ei maistu hyvältä, eikä teho ole vielä toistaiseksi ollut huikea, mutta luotan pitkäjänteiseen käyttöön ja tohtorin tarkkoihin ohjeisiin. Annosteluohjeet säästän siksi, että löysin sieltä ehkä hymynaaman. 

Tänään vietetään Voitonpäivää eli toisen maailmansodan voittoa, Berliinin valloitusta ja vapaata Ranskaa ja kaikkea muuta yhtä isänmaallista. Nyt on juhlavuosi, onhan sodan päättymisestä tasan 70 vuotta. Katselen telkkarista, kun presidentti Hollande ensin puhuu pitkään, sitten kiertää Riemukaarta tuima ilme naamallaan ja samalla tarkastelee joukkojaan. Kenraali de Gaulle on jo saanut kukkasensa ja paraati varmaan alkaa pian. Trikolorin määrä on suorastaan pökerryttävä. Ranskalaisille tämä on siis vapaapäivä. Olisihan se hienoa olla paikan päällä tuolla muutaman kilometrin päässä, mutta näen paremmin herra Hollanden ilmeet telkkarista ja kuulen mieskuoron esittämän Marseljeesinkin selvemmin. Olkoon sänky oma VIP-aitioni.

Olo alkaa pikku hiljaa parantua ja ajatus kulkea. Parempi onkin, sillä tänään illalla saan ensimmäisen vieraan lukaaliini! Toivottavasti tähtikuviot ovat kohdillaan, ja pääsemme nauttimaan Pariisin parhaista puolista!

Lampun henki toivotti hyvää elämää paperilapulla.
Minä taas pidin kaksin käsin laukusta kiinni, ettei vaan satu mitään.
Kjeh.

PS. Congés viittaa vapaa-/lomapäiviin. FYI

Se on Self Bar, tajusithan.