Giverny

Sunnuntaina suuntasimme suurlähetystön Inkerin kanssa Normandiaan, Givernyn pikkukylään katselemaan Claude Monet'n elinympäristöä. Oli ihanaa tehdä viimeisenä viikonloppuna kaikkea sellaista, jota ei ole aiemmin tullut tehtyä. Olen kuullut monesti puhuttavan Givernystä, mutta en suoraan sanottuna ollut täysin varma, millaisesta kohteesta puhutaan, paitsi kauniista tietysti. Pikku hiljaa tälle maalaistollolle aukeni, että kyseessä on Monet'n kotikylä, ja nimenomaan Monet'n koti ja puutarha ovat se varsinainen vetonaula.

Taloon joutui jopa tovin odottaa. Onneksi sää suosi.

Aamu oli niin kalsea, etten uskaltanut laittaa mekkoa,
mikä jälkeenpäin harmitti vähän housujen ollessa suht kuumat.
Onneksi ne sentään mätsäsivät puutarhaan!!!!

Givernyyn pääsi junalla St. Lazaren asemalta Vernoniin, josta piti ottaa bussi Givernyyn. Kaiken kaikkiaan matkaan meni noin tunti, ja hieman odotusaikoja päälle. Siksi olinkin hieman järkyttynyt tajutessani, että olimme tulleet Normandiaan, jonka olin ajatellut olevan paljon kauempana Pariisista. Noh, järjellä ajateltuna on selvää, ettei Normandia (niin kuin ei Ranskakaan) ole mikään pieni, kahden pikkukylän kokoinen alue. Joka tapauksessa henkäilimme ihanista, kumpuilevista maisemista jo junassa ja bussissa, mutta paras oli vielä edessä. Inkeri on Monet-fani, joten olin hyvässä seurassa tällaisena untuvikkona.

Lummelampi

Tässä hieman selvitettyäni voin kertoa, että Monet on ranskalaisen impressionismin perustaja, joka on syntynt ja opiskellut Pariisissa, viettänyt lapsuutensa Le Havressa ja aikuisiällä ostanut talon Givernystä, jonka puutarhaan on panostettu useiden palkattujen puutarhurien voimin. Talossa oli valtava kaappi täynnä puutarhakirjoja, ja sen ymmärtää hyvin puutarhassa käytyään: kukkien määrä suorastaan räjäyttää tajunnan. Pieniä, kapeita polkuja pitkin tallusteltiin jonossa ja räpsittiin kuvia ylhäältä ja alhaalta, läheltä ja kaukaa -- aivan niin kuin ei oltaisi ennen ruusuja, pioneja tai unikkoja nähty. Perältä löytyi vielä japanilainen puutarha eli lummelampi ja japanilainen silta, jotka kenties ovat yksiä tunnetuimpia Monet'n maalauksista.

Posetusta japanilaisella sillalla.
Silta on ollut alkuperäisasussaan vuoteen 2013 asti,
ja nyt se luonnollisesti hohti uutuuttaan.

 



Tunnelma oli taianomaisen rauhallinen, vaikka ahtaus hieman häiritsi kokemusta. Onneksi lähdimme aamuvarhain liikkeelle, sillä jo silloin juna oli aivan täynnä. Toinen nerokas vinkki on ostaa liput etukäteen, jolloin välttyy suurimmalta jonolta lippuluukulla. Seurassamme oli erityisesti englantia (amerikkaa ja brittiä) puhuvia eläkeläisiä, ja mummojen suusta kuuluikin säännöllisin väliajoin "It's amazing!!!" En ihmettele, hoimme itse samaa.

Ehkä yksi henkilökohtaisista suosikeistani
oli tuoreiden munien kaappi!

Talo oli kaunis ja eri väreillä somisteltu. Suosikkini oli sinisävyinen, suuri keittiö. Ikkunoista avautui upeat näkymät puutarhaan.

Muutaman tunnin vierailun jälkeen lounastimme ja herkuttelimme krepeillä, jonka jälkeen vaeltelimme kylänraittia ja löysimme vahingossa kukkakedon, joka oli kuin suoraan Monet'n maalauksesta. Valokuvaussessiot oli siis aloitettava uudestaan.



Takaisin tullessa juna oli vielä täydempi kuin aamulla. Onneksi matka ei ollut pitkä, ja Pariisiin saapui ainakin kaksi rentoutunutta ja raikasta normandialaisilmaa saanutta suomalaisneitoa. Otin asemalta bussin kotiin ja pilkin lähes koko matkan niin rajusti, että käytävän toisella puolella oleva mies nauratti kahta pikkutyttöään osoittelemalla minua. Minähän tietysti esitin sujuvasti venytteleväni niskojani, en suinkaan olevani täysin unen rajamailla. Noloahan se on säpsähdellä unissaan julkisissa, vai mitä? Ei vaiskaan, on kamalaa kun nukuttaa niin paljon ettei kykene pitämään silmiään auki. Onneksi se ei millään muotoa pilannut ihanaa sunnuntaitani.


Viimeinen viikko on kovaa vauhtia käynnissä, eikä töitäkään enää ole montaa päivää. Oikeastaan tuntuu, että päivät loppuvat kesken kun yhtäkkiä hommaa olisi melko paljon; laiskuutta vai jotain muuta? En tiedä. Lisäksi minun on pidettävä kertyneet ylityötunnit pois, koska se on ainoa tapa hyötyä niistä jotenkin. Onneksi täällä ei lopu tekeminen kesken!



Tuntuu hassulta ajatella lähtevänsä taas täältä pian. Ehkä sitä ei pidä vielä analysoida liikaa!